uusia perunoita…


… ja paljon muutakin oli tarjolla eilen juhannusaaton kunniaksi. Miehillä oli niin paljon grillattavia herkkuja, että heidän piti ihan ensimmäiseksi koota ylimääräinen pallogrillikin toisen grillimme viereen :D Meidän naisten istuskellessa auringossa Fresita-laseinemme, hoitivat miehet koko ruokapuolen… Onnea on ruokaa laittavat miehet

Tarjolla oli uusien (grillattujen) perunoiden ohella entrecoteta, ribsejä, tonnikalaa, kanaa, maissia, sieniä (niitä pekonilla ja valkosipulituorejuustolla täytettyjä) ja erilaisia salaatteja. Jälkiruoaksi macaronseja Fresitan kera :)


Ei siis liene ihme, että edelleen on kohtalaisen täysi olo… kyllä oli äsken juoksulenkilläkin energiaa vaikka muille jakaa :)

Ainiin, eikös ole ihana tuo vaalea uusi GANTin kulhomme  Saatiin se tuliaisiksi ystäviltämme – miten sattuivatkaan tuomaan juuri sitä sarjaa mitä olen kaavaillut itsekin ostavani – minähän ostin kevättalvella samaan sarjaan kuuluvat mustat lautaset. Kiitos siis vielä kerran tosi paljon!

Jotta olo ei vahingossakaan kevenisi, lupasin keittää perheelle kahvit ja herkutellaan loput eilen leipomastani kääretortusta :) Ajatelkaa, jo toinen kääretorttu kahden viikon sisään! Ja samalla toinen ikinä leipomani kääretorttu. Minusta kenties saattaa tässä elämässä vielä tullakin se pullantuoksuinen äiti – ja varsinainen kotitalousihme :D

Sitä ihmettä odotellessa, leppoisaa juhannuspäivän jatkoa! Tämän iltapäivän taidankin kuluttaa blogikierroksella, ulkona kun meni aivan pilveen…

 

11 kommenttia kirjoitukseen ”uusia perunoita…

  1. Terhi sanoo:

    Oi, jospa oisin ollut siellä.. Tarjoilut vähintäänkin herkulliset :P Mä poksautan Fresitan ihan just, ison pullon ja tuossa pohdin, josko kiskon sen itsekseni, heh. Mies grillaa, joten onnea tosiaankin on kokkaava mies :)

    • marja
      marja sanoo:

      Jep, onnea on kokkaavat miehet :) Teilläkin tuo on niin monta kertaa tullut todettua näiden vuosien varrella :) Mulla olisi myös pari piccolopulloa Fresitaa vielä jäljellä… taidan korkata myös – vaikka huomenna aionkin mennä heti aamusta töihin…

      Hitsit, olisi pitänytkin tajuta pitää isot grillijuhlat! Ja koota vielä yksi grilli lisää niin olisi Artokin mahtunut mukaan grillaamaan :D Lapsillakin olisi varmasti sujunut hyvin keskenään.

  2. Rilla sanoo:

    Nam :) Ei hullumpaa!! Olis nuo kelvanneet meillekin!
    Kelit oli täälläkin suunnassa viime yöhön asti ihan kohdillaan. Tai, siis, eihän me kotona oltu, mutta mökillä.
    Nyt taas kotona. Arki pirulainen pukkaa päälle. Pakko saada tänään _jotain_ aikaiseksi. Ensi vkl on yhdet 10-v synttärit, siitä viikon päästä yhdet 3-v-sellaiset. Huh. Ei auta olla yläkerran ihan räjähtänyt. Ja arvaas milloin ne takakuistin ikkunat ilmestyy meille…??

  3. -Jassu- sanoo:

    Ihan loistava juhannus siis! Ja kuvioon kuului tietenkin myös pientä säätöä (ylimääräisen grillin kokoaminen), sekin on perinteistä juhannusta.

    Sustahan on kehkeytymässä oikea leipuri Hiiva, ehkä alat kohta pitämään leivontablogiakin! :-D

  4. Evelina sanoo:

    Hei Marja!
    Ekaa kertaa taidan nyt tänne uuteen osoitteeseen jättää puumerkkiä :)!

    Kiitos tästä kauniista ja inspiroivasta blogista, on kuulunut jo pitkään suosikkeihini!

    Millaisia objektiiveja sinulla on kameraasi, entä onko sinulla muita ”lisävarusteita” mitä käytät!
    Kuvasi ovat aina niin kauniita :)!

    Evelina

  5. Nanna sanoo:

    Heippa pitkästä aikaa!!!

    Miten multa on mennyt tuollaiset pikku-Fresitat aivan ohi!!?? Tosi söpöt ja oikeat kattauksen piristäjät. Täytyy hakea varmaan korillinen ; )

    Onnea OLISI ruokaa laittava mies, mutta ehkä mä olen ihan onnellinen silti, heh :D

    Ihanaa kesää!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *