Kolme poimintaa kevään tarjonnasta kaikille, jotka hinkuavat työntämään jo sormet multaan. Olisipa pian hallanvaara ohi myös alavilla mailla.
Pihakoivun lehdet komistuvat silmissä ja ruohosipuli puskee tulemaan jo isona mättäänä. Kevät viivytteli tuloaan tuskastumiseen asti, mutta nyt saa taas työntää sormet multaan. Viime kesänä tähän aikaan kasvimaatani peitti tiheä nurmi, nyt suunnittelen laajentamista lähes suurtilalliseksi. Kaivoin nimittäin vielä yhden viljelylaatikon ja maa-artisokkapenkin pihaan. Niille oli oiva paikka siinä rivin jatkona.
Toinen viljelykesä on ensimmäistäkin jännittävämpi. Käyn patsastelemassa tiluksillani päivittäin ja ihmettelemässä, mitä sieltä mullan alta puskee. Oregano ja viinisuolaheinä ovat ainakin paljastuneet monivuotisiksi. Mansikka on lähtenyt leviämään, enkä aio sitä estellä. Sitruunamelissa työntää sitkeästi uutta versoa tulemaan. Viime kesänä se venyi varsinaiseksi hujopiksi ja varjosti parhaan auringon laatikkonaapureiltaan. Taidan siirtää sen kasvimaan kulmaan muita kiusaamasta. Erityisen iloinen olen siitä, että anopilta saatu lipstikka, joka viime vuonna rojahti pitkin pituuttaan ja suuttui siirrosta, ponnistaa nyt uusin voimin. Ehkä olen vuodessa oppinut jotain: Tunnistin maasta nousseen taimen lipstikaksi roskakatoksen kulmalla, jonne sen viime kesänä lykkäsin.
Suomen Gallupin tekemän Kotipuutarhatutkimuksen mukaan neljännes pääkaupunkiseudulla asuvista ja noin kolmannes parvekeviljelyä harrastavista haluaisi kokeilla palstaviljelyä. Suosituimmille palstoille on jo jonot. Suosittelenkin kääntämään katseet kerrostalojen pihoille, pieneenkin pihannurkkaan saa mukavasti sijoiteltua muutaman laatikon ja on paljon helpompaa aloittaa viljely omassa pihapiirissä. Kastelu onnistuu ohimennen roskienvientireissulla ja tarvittavat yrtit saa haettua vaikka kesken ruoanlaiton.
Viime kesänä aloin erikoistua pihabongaukseen: Olen keskittynyt asuinalueemme kerrostalopihojen viljelymahdollisuuksiin. Seulaani on osunut valtava määrä hyödyntämättömiä nurkkauksia, joiden perusteella ei uskoisi hyötyviljelyn olevan yksi tämänhetken trendeistä. Hyötyviljely kerrostalon pihassa on laiskalle puutarhurille optimaalinen tapa: Talonmies hoitaa talven lumityöt ja kesän ruohonleikkuun, muutamasta laatikosta ei valtavaa stressiä saa aikaan, mutta sen sijaan paljon iloa. Valtaosan pöytämme vihreistä antimista kasvattaa edelleenkin suomalainen maajussi, mutta jo yrttiomavaraisuus saa minut hyrisemään tyytyväisyydestä ja suoraan maasta pöytään nostetut porkkanat peittoavat kaupasta haetut.
Asuntonäytössä kuulin itseni sanovan: ”Ihan kiva kämppä, mutta eihän tässä yhtiössä ole yhtään pihaa. Missä minä sitten viljelisin?” Mitä lähemmäs kesä on tullut, sitä välinpitämättömämmin olen silmäillyt myytäviä asuntoja. Sehän tarkoittaisi laatikoistani luopumista. Sen takia fillaroinkin pitkin lähiseutujen katuja ja kartoitan potentiaalisia taloyhtiöitä. Viime kesänä talossamme oli asunto myynnissä ja kuulin nuoren parin huokailevan laatikoideni luona: ”Tässä taloyhtiössä haluaisin kyllä asua”. Pakko todeta, että niin minäkin. Yhden naapurin kanssa vaihdetaan kahden vihertumpelon viljelyvinkit ja jaetaan kaniverkkorullat, toisen kanssa mittelöidään kesäkurpitsasadolla. Viime kesänä jäin tappiolle, tänä kesänä kurkkumädän on parempi pysyä kaukana kesäkurpitsastani.
Olen valmistautunut kasvukauteen teoriaopinnoilla eli selaamalla sohvannurkassa alan kirjallisuutta ja puutarhalehtiä. Tässä kolme poimintaa tarjonnasta.
Aloittelevalle palstaviljelijälle
Viime vuonna ostamani Marttojen julkaisema Taina Koivusen Satoisa palstapuutarha on jo aika lailla hiirenkorvilla. Se ei masenna kokematontakaan lukijaa ylenmääräisellä alan termistöllä tai liian epämääräisillä ohjeilla. Vaikka viime kesän satoni jäi melko vähäiseksi kosteista sääolosuhteista johtuen, en voi syyttää siitä ainakaan huonoa opaskirjaa.
Kirjassa käydään läpi palstapuutarhan vuosi. Viime viikkoina olen tankannut kevätlannoitusta ja yrittänyt hahmotella sopivia kasvilajeja laatikoihini niiden tarvitseman valon perusteella. Kokeneelle viljeljälle aloittelijoille suunnattu kirja tuskin tarjoaa paljon uutta tietoa, mutta pidän sen informatiivisista kuvauksista liittyen eri lajikkeiden vaatimiin kasvuolosuhteisiin, kylvö- ja kasvuaikoihin sekä uhkaaviin tuholaisiin. Juuri huomasin, että purjon suhteen olen jo auttamattomasti myöhässä. Ilmankos siitä ei viime vuonnakaan syntynyt surkeita pikkutaimia kummempaa.
Taina Kauppinen: Satoisa palstapuutarha (Martat). 2011
Vaihtoehtoviljelijälle
Kaupunkiviljely on saanut sen verran huomiota, että tänä keväänä useampikin kustantaja on iskenyt tähän markkinarakoon. Sain arvostelukappaleen Varpu Tavin kirjasta Villiinny kaupunkiviljelijäksi (Gummerus). Kaupunkiviljelystä voi minun puolestani riisua turhan hippeilyn pois. Enemmän kuin vaihtoehtoliikkeestä kyse on suurimmalle osalle parveke- ja palstaviljelijöitä mukavasta ajanvietteestä, jossa saa työntää sormensa multaan. Tavin kirjassa vallitsi lähes hurmoksellinen henki, jossa kaupunkiviljely nähdään käänteentekevänä muutoksena tehotuotannon pilaamassa maailmassa. Tavi kutsuu kirjassa viljelyn tuotoksia kulinaariseksi terveydenhoidoksi ja mm. listaa basilikan masennuslääkkeeksi ja tuo esille pinaatin ominaisuudet syövän torjunnassa. Koululääketieteen kannattajana käytän hammassärkyyn chilin sijaan särkylääkettä ja hammaslääkäriä.
Tavi näkee katoille ja seinille nousevan kaupunkiviljelyn toisena vihreänä vallankumouksena, joka tuo yhä suuremman osuuden ruoanviljelystä urbaaneihin ympäristöihin. Jos kuitenkin katsotaan kokonaisuutta ruoantuotannon näkökulmasta kaupunkiviljely tulee olemaan marginaalinen ilmiö, joka täydentää ruokakoria. Käytännössä ruokahuoltoon tarvittavat peltoalat eivät sijaitse ruuhka-Suomessa. Se ei tarkoita, etteikö viljely kaupungeissa olisi merkityksellistä ja voisi ilmiönä laajentua.
Lähiruokaa aletaan tuottaa myös Hertsikan pelloilla Helsingissä, jotka Jan Liesaho on vuokrannut Svenska odlingens vänner i Helsinge:ltä. Stadin puutarhuri on kuitenkin verkkosivujensa mukaan Helsingin ainoa vihannesten ammattiviljelijä ja käytännössä hänenkin luomusatonsa suuntaa enimmäkseen Helsingin hyviin ravintoloihin ja viljelyssä painottuvat harvinaisuudet. Suomen vilja-aitat ja perunapellot sijaitsevat todellisuudessa tukevasti kehäkolmosen ulkopuolella. Palsta-, kaupunki- tai parvekeviljely täydentää kaupunkilaisten ruokapöytää, mutta valtaosa tarvitsemastamme ruoasta kasvatetaan muualla.
Kirjassa oli varsin kevein perustein väitetty mm. lähellä tuotettua luomua muuta ruokaa ravinteikkaammaksi. Luomun terveysvaikutuksista ja ravinteikkuudesta on kuitenkin toisistaan poikkeavaa tutkimustietoa. Luomu ei myöskään yksioikoisesti ole paras valinta ruokkimaan kasvavaa väestöä. Esimerkiksi samasta pinta-alasta saatavat pienemmät sadot voivat itseasiassa tarkoittaa merkittävästi suurempaa peltopinta-alan tarvetta, mikä puolestaan johtaa kiihtyviin sademetsien hakkuisiin. Olisi hienoa, jos maailman ruokatuotantoon ja puhtaaseen ruokaan olisi niin yksioikoinen totuus kuin kirjassa annetaan ymmärtää. Maailmassa, jossa on helppo suodattaa tietomäärästä vain omaa mielipidettä myötäilevät tiedonsirpaleet, tekee kuitenkin hyvää ravistella ajatuksiaan eri tavoin ajattelevien ihmisten näkemyksillä. Siinä mielessä kirja oli virkistävää luettavaa.
Kirja oli lähes ideologinen julistus kaupunkiviljelyn puolesta, mutta olisin arvostanut hiukan laaja-alaisempaa näkemystä asiaan. Paljon huomiota saaneiden, lehdistön hellimien Dodon, Kääntöpöydän ja Savoyn kattopuutarhan sijaan olisi voinut kaivaa tuoreempiakin esimerkkejä urbaaneista viljelijöistä. Kun pääsin Tavin täydentäväksi lääketieteeksi kutsuman parantamisen yli, sain kirjasta myös paljon hyödyllistä tietoa. Etanoiden riivaamana kaupunkiviljelijänä aion yrittää suojata salaattejani noilta niljakkailta tuholaisilta kirvelin avulla, jonka Tavi mainitsee karkottavan niitä. Kirjasta selvisi myös, että mm. tillin ja härkäpavut voi huoletta kylvää jo nyt. Kiiruhdin saman tien siemenkauppaan ja lievitin viljelykuumetta kylvämllä tillin ja istuttamalla sipulit. Viljelykausi on nyt virallisesti avattu.
Varpu Tavi: Villiinny kaupunkiviljelijäksi (Gummerus). 2013
Taimikaupoille halajaville
Hyötykasviyhdistyksen Annalan taimitori on tänä vuonna torstaina 23.5. Aion mennä tutkimaan tarjontaa ja toivon tekeväni löytöjä, joita ei lähistön puutarhamyymälän kasvihuoneesta tai siementelineestä löydy. En ole aiemmin käynyt puutarhakauden avajaisissa, mutta kokeneempien innostus on päivien jälkeen ollut niin silmiinpistävää, että merkitsin taimitorin kalenteriin jo hyvissä ajoin. Tiluksillani olisi tilaa myös parille kiinnostavalle uutuudelle. Himoitsen kovasti karhunlaukkaa, mutta siitä saa leikellä satoa vasta toisena vuotena ja kovin pitkäaikaisia suunnitelmia ei tässä vaiheessa kannata tehdä, kun muutto on joka tapauksessa jossain vaiheessa (toivottavasti) edessä.
Annalan puutarha, Hämeentie 154, Helsinki
******
Vihertääkö viljelyinnostus siellä ruudun toisella puolella? Mitä penkkeihinne tai yrttiruukkuihinne on päätymässä? Itse haluaisin kokeilla shisoa – sekä vihreää että punaista, mutta se olisi ilmeisesti pitänyt jo istuttaa. Laitan siis toiveeni Annalaan, ehkä sieltä löytyy jotain kiinnostavaa uutta.
Kirjakuvat: Gummerus ja Martat
