Viime kesänä tehty mittava piharemontti jäi syksyllä siihen kutkuttavaan vaiheeseen, että enää kasvit oli hankkimatta. Lumi tuli ja peitti koko vaivalla remontoidun pihan, eikä kasveja tai muita viimeistelytöitä paljon ehtinyt talvella miettiä…
Nyt olen suunnitellut jos jonkinlaista ideaa isompaan istutuslaariin joka on keskellä etupihaa. Pienempään laariin tökkäsin jo syksyllä kolme ylimääräistä tuijaa. Isomman istutuslaarin toiselle puolelle on nurmikko, ja toisella puolella oleskelupiha.
Kasvien valinnassa pitäisi olla joku juju, mutta kuitenkin uskottava ote. Ei mitään piperrystä, mutta ei mitään synkkää havuhässäkkääkään.
Paikka on ihan sika kuuma, eikä L-mallinen talo päästä kummoistakaan tuulenvirettä tähän kulmaan. Pihalla olisi ihanaa (tai oikeastaan ihan välttämätöntä) roikotella puolialasti, mutta näkymä tielle päin on suorastaan häikäisevän suora…
Sitten kasvien pitäisi vielä olla helppohoitoisia! Nyt kahden ison piharemontin jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että minun unelmapiha on sellainen missä salaojat vetää vettä ja Rouva Kärpänen vetää lonkkaa!
Vaikka näitä reunaehtoja kasveille on vain kolme (kuumuutta sietäviä, näkymää peittäviä ja helppohoitoinen), olen jo ihan solmussa. Sitten pitäisi vielä miettiä kukkiiko kasvit eri aikoina, tai kukkiiko ne ylipäätään ollenkaan?! Kuinka kauan kasvit mahtuu tähän laariin, ja toisaalta millä saisin äkkiä rehevän ja peittävän näköistä?
















