Sisustuskirppislöytöjä, osa 1

Olen tehnyt kevään aikana kolme sisustuskirppislöytöä, joita en ole vielä blogissa esitellyt. Tällä viikolla pääsette kurkistamaan, miten kivoja juttuja olen second handina löytänyt. Kaikki bongailuni olen tehnyt oman asuinalueen Facebook-kirppikseltä, joka toimii todella aktiivisesti ja luotettavasti. Samassa paikassa kierrätän myös suuren osan omista vaatteista ja tavaroista. Niin helppoa ja joustavaa, kun tavarat noudetaan läheltä nopeasti, kaupat voidaan tehdä kasvokkain ja usein vielä ostaja on tuttu tai puolituttu.

terassipoyta-1

Ensimmäisenä esittelen todella mieluisan löydön, nimittäin tämän valkoisen maitolasikantisen sohvapöydän. Myynti-ilmoituksen bongattuani huikkasin heti ostovarauksen ja eipä aikaakaan, kun ilmoituksessa oli jo jonoa. En ihmettele, sillä pöytä on moitteettomassa kunnossa ja juuri passelin kokoinen.

 

terassipoyta-1-5

Materiaalinsa puolesta pöytä toimii terassilla mainiosti, mutta ulkonäkönsä puolesta kelpuuttaisin sen mielihyvin myös sisälle. Katsotaan mistä se löytyy syksyllä terassikauden päätyttyä. Verratuna esim. Hayn Tray-pöytään tämä toimii terassilla sohvaryhmän kanssa jopa paremmin, sillä tämän päällä on helppoa lukea sanomalehteä ja parasta on, että se kahvikuppi mahtuu yhä vierelle.

terassipoyta-1-2

Erittäin harvoin tulee sellaista tunnetta minkään tilan kanssa, että se on nyt valmis ja hyvä sellaisenaan kuin on. Mutta arvatkaa mitä, näin voisin todeta meidän terassista! Erityisen iloinen olen siitä, että myös pyöreä Asko Amigo-pöytä ja Panton-tuolit ovat löytyneet käytettynä, joten olen saanut mieluisan sisustuksen ekologisesti ja normaalihintoja huomattavasti edullisemmin.

terassipoyta-1-7

Mukavaa on, että olen saavuttanut tämän tyytyväisyyden tunteen heti terassikauden alussa, eikä esimerkiksi vasta syyskuussa :D Terassiverhoasiakin ratkesi nopeasti ja uudet verhot tulevat olemaan piste iin päälle. Muutaman viikon kuluttua näette, millaiseen ratkaisuun päädyimme!

terassipoyta-1-4

Missä sinä teet parhaat sisustuskirppislöydöt? Tuleeko kierrettyä yhä oikeita kirppareita vai bongailetko ihanuuksia enemmän sähköisiltä markkinoilta kuten minä? 

Aurinkoista uutta viikkoa!

XXX

Facebook: www.facebook.com/ModernistiKodikas
Instagram: modernistikodikas
Snapchat: kerttup
Bloglovin: Modernisti kodikas
Pinterest: Modernisti kodikas

Pihan ihmeitä

Uudessa omakotitalossa eläminen on tarkoittanut sitä, että pihan vehreyttä ja kukintaa on saanut odottaa. Nyt, viidentenä kesänä puilla ja pensailla alkaa olla mittaa sekä meillä että naapureilla. Pikkuhiljaa pihat muuttuvat runsaammiksi puutarhoiksi ja tätä muutosta on iloa seurata.
kukkia-1-4

Tänä kesänä saimme ensimmäiset kukat omenapuuhun. Olen käynyt monena päivänä takapihalla katsomassa tätä maailman luonnollisinta asiaa, joka silti tuntuu pikkuisen ihmeelliseltä. Meidän pihassa kukkii puu, vihdoin!

kukkia-1-3

Viime kesä meni pihan laitossa vähän ohi, kun poika oli pieni vauva, eikä oikein perustanut pitkistä päiväunista. Edellisen kesän pihamuistot kiteytyivät lähinnä loppukesän epätoivoon rikkaruohojen kanssa, sillä ne kasvoivat nopeammin kuin ehdin niitä nyppiä. Tänä vuonna yritän pitää pihaa inhimillisessä kunnossa pikkuhiljaa ja uskon sen onnistuvan paremmin, sillä poika nauttii touhuamisesta omalla pihalla.

kukkia-1-3

Meidän tontin koko on 1000 neliötä eli mistään suurensuuresta puutarhasta ei ole kysymys. Takapihalta löytyy marjapuskat, hyötykasvit,  omenapuu ja lasten leikkipaikka. Etupihalle on jätetty avaraa nurmikkoa palloleikkejä varten ja suunnitelmissa on keinut tai kiipeilyteline.

kukkia1-1

Nyt pihassa odottelee mustaa reunustusnauhaa ja valkoisia koristekiviä, seuraava homma on nimittäin puiden ympäröiminen vähän samaan tyyliin kun Suvi on tehnyt Valkoisen Harmajan pihassa. Jyväskyläisille pihanlaittajille suosittelen käyntiä Viherlandian Kivipihalla, älyttömän helppoa kun voi ajaa autolla sisälle ja palvelukin oli ihan viimeisen päälle. Varoituksena vain, että alkaa tehdä mieli laittaa yhtä sun toista kivetystä omalle pihalle, sen verran inspiroiva paikka on kyseessä. Onneksi nämä kivihommat voi ottaa hyötyliikuntana. Että jos se puoliso kyselee, että mitä kummaa roudaat kotiin säkkikaupalla ja selkä vääränä, niin voit kertoa hänelle iloisia uutisia. Tänä kesänä ei tarvitse mennä kuntosalille omaa pihaa pidemmälle, mikä ihana ajansäästö :D