Leenaelina + alennuskoodi

 

Mun mielestä Turun ehdottomasti ihanin sisustuskauppa on Leenaelina. Voisin ostaa sieltä ihan kaiken. Piipahdin viime Turun reissulla siellä napsimassa vähän kuvia ja haastattelemassa Leenaa, koska tämä putiikki jos mikä ansaitsee lisää julkisuutta. Leenaelinassa myydään muun muassa sisustustekstiilejä, laukkuja, koruja ja printtejä. Se sijaitsee Maariankadulla lähellä Puutoria. Kauppatorilta siihen kävelee alle viidessä minuutissa.

Tein vähän haastattelua ja sain selville, että Leenaelina on muotoilijaksi valmistuneen ja Kangasalta alunperin kotoisin olevan Leena Astolan pitkäaikainen haave, jonka hän toteutti loppuvuodesta 2010. Leena haluaa tarjota tuotteita, joilla on hyvä hinta-laatusuhde ja sellaisia piensisustustuotteita, joilla saa esimerkiksi lastenhuoneen ilmettä päivitettyä helposti. Paljon on myynnissä myös paikallisten suunnittelijoiden ja tekijöiden tuotteita (mm. Saana&Olli, IloaDesign, Virkkuukoukussa, Pinnalla). Leenan mielestä Turun sisustusliiketarjonta on hyvä. Isojen ketjujen lisäksi Turusta löytyy hyvin muutamia erikoisliikkeitä ihan keskustasta. Monet näistä ovat muuten mukana Turku Design Festivaalin aikana (9.5–15.5) järjestettävässä Late Night Shopping -tapahtumassa 10.5. Silloin Leenaelinakin on auki kahdeksaan asti erikoistarjouksien kera.

Turku saattaa monelle olla aika pitkän matkan takana, mutta eipä se maailmaa kaada –Leenaelinalla on nimittäin verkkokauppakin. Sovimmekin Leenan kanssa, että Kotilon lukijat saavat LeenaElinan verkkokaupasta 15 prosentin alennuksen koodillakotilo” tämän viikon ajan (ma 30.4.- su 6.5.). Siitä vaan shoppaamaan ja kivaa vappua! :)

 

 

My favourite interior shop in Turku is Leenaelina, situtated on Maariankatu near Puutori. During this week you can have a discount of 15% from everything on Leenaelinas webshop by using the code ”kotilo”. Have a great 1st of May!

Vappumekko

Tänä vuonna vappu vierähtää Turussa. Pakatessa muistin, että mullahan on yksi mekko, joka sopii maan mainiosti just vappumekoksi. Sain sen muutama vuosi sitten entisen poikaystäväni äidiltä, jonka sisko oli tämän ilmeisesti itselleen ommellut joskus 60-luvulla. Vaikka kuvio on aika huomiota herättävä, olen aina viihtynyt tässä mekossa mainiosti. Se on aika lyhyt, mutta paksut punaiset tai mustat sukkahousut tai sitten ruskettuneet sääret sopivat hyvin sen seuraan (tässä vaiheessa vuotta ei varmaan ole epäilystä kummat on kyseessä). Tuon sydänserpenttiinin löysin Tigerista. Se sopii hyvin retrotunnelmaan. Nämä kuvat vois ihan hyvin olla vaikka 60-luvulta. Kaapinovistakaan ei arvaa, että ollaan 2010-luvulla.

 

 

My outfit for the 1st of May! The dress is vintage from the 60′s. I got it from my ex-boyfriend’s mum who’s sister has sewn it. I just love it! These pics seem a bit vintage too. You can’t even tell from the doors that we’re in the 21st century. The ribbon’s from Tiger.

Pienen kylppärin piristykset

 

Kylppärissä on väriä ja kuvioita niin että riittää Exollekin. Anonyymeistä eläimistä peräisin oleva Exo leikattiin kontaktimuovista jo silloin kun muutimme tähän asuntoon. Se peittää rumasti kellastuneen ikivanhan laatan ja pitää seuraa kylpijälle. Tuo Finlaysonin uusi Hauska-pyyhe on ihan huippu!

Pienessä kylppärissä on osoittautuneet käteväksi kaikki tavarat, joissa on ripustuslenkki. 10-Gruppenin toilettilaukku on helppo ripustaa koukkuun pesukoneen kannelta, kun alkaa pyykkäämään. Vaikka tilaa olisi vähän ja sekin vähä huonokuntoista, ei silti kannata masentua vaan satsasta hauskannäköisiin somisteisiin. Niin me ollaan tehty, eikä kylppäri tunnu enää yhtään ankealta! Olis muuten hauskaa kuulla teidän vinkkejänne pienen kylppärin pelastukseksi!

 

 

PS. Anonyymien eläinten kaksimielisyyksiä pääsee lukemaan NYTin nettisivuilta.

 

Our bathroom is a bit wild – lots of patterns and crazy colours. I love the new Hauska -towel from Finlayson.