Meillä oli työntäyteinen viikonloppu ja vieläkin on monen monituista hommaa jäljellä. Jaa että mistäkö on kyse? No tässä hieman vinkkiä… ;)
P.S. Mukavaa vappua teille, ystäväiseni!
Finlaysonin keltaiset, päälle nelikymppiset Elefantit (Laina Koskela 1969) saapuivat piristämään lastenhuonettamme, näin alkajaisiksi kahden tyynyliinan muodossa. Lisää Elefanttimarssia on luvassa, kunhan vain keksin, mitä kivaa tekisin kahdesta metristä samaista kangasta.
P.S. Finlaysonin Vekara-päivillä(23.-29.4.) lastentuotteista saa 30% alennuksen!
Sunnuntaina kävimme ylimmässä kerroksessa 6-vuotissynttäreillä. Lego-harrastajalle vietiin tietenkin legoja ja tällä kertaa paketti ja kortti oli teippailtu tähän malliin. Ai jukra, että oli muuten herkullisia tarjottavia, mm. Pätkismuffinsseja (vieläpä erittäin herkullisesti koristeltuina)!
Koska Hulluilta päiviltä sai parsanippuja sopuhintaan, julistettiin meidän perheen parsakausi avatuksi. Tämän vuoden ensimmäinen parsaruoka sai innoituksensa anopin taannoin köksäilemästä vuoasta. Mitään varsinaista ohjetta meillä ei ollut (kun ei niitä juuri muulloinkaan noudateta), joten vähän sinnepäin sovellettiin ja lisättiinpä vielä pekoniakin kyytipojaksi. Näinhän se sitten valmistui:
Pekoninen parsavuoka
Kaksi nippua parsaa
Purkillinen ruokakermaa
Paketillinen pekonia palasina
Runsaasti pecorinoraastetta
Rouhittua mustapippuria
Ainekset ladotaan uunivuokaan ja koko komeus tuikataan 200*c uuniin noin 20 minuutiksi. Me joimme parsamme kanssa vettä, mutta rehellisyyden nimissä, parasta se olisi ollut maukkaan viinin kanssa…
P.S. Kuten tarkkasilmäiset ehkä huomasivat, tämä resepti kelpaa myös ”ala-karppaajille”!
Minun metallini on hopea, ihan ehdottomasti. Sormukseni ovat hopeisia ja jos esim. muutoin hienossa vaatteessa on kultanapit, joko vaihdan ne (jos vain vaihdettavissa) tai jätän ostamatta. Kaapistani löytyy hopeaa myös vaatteiden muodossa. Uusin hankinta on H&M:n postimyynnin alesta löytyneet hopeiset farkut (sovittelin niitä myymälässä jo normaalihintaisina, mutta päätin odottaa, josko ne irtoaisivat halvemmalla… ja sehän kannatti jälleen!), muut ovat pyörineet kaapissani jo pitempään. Rannekoru on H&M:n mallistosta vuosien takaa, laukku ja neuletakki viimevuotisia alelöytöjä Gina Tricot:sta (maksoivat yhteensä alle 7 euroa!) ja Vagabondin korkkarit ne vasta vanhat ovatkin, jostain viime vuosikymmenen puolestavälistä (hurjalla alella nekin, hah!). Pyörähtelin ne jalassa ainakin jo vuonna 2006 tanssituissa ystäväistemme häissä. Siellä nuo kärjetkin kulahtivat, aamuyöllä jalkapalloa pelatessa…
En kylläkään pukeutuisi koko hopeakavalkadiin samalla kertaa. Farkut suunnittelin pukevani pitkän (mustan toki…) tunikan tai mekon alle, kenkiä, laukkua ja neuletakkia voisin pitää vaikkapa jossain juhlissa yksinkertaisen (mustan…) mekon kanssa.