Tein viime lauantaina Sivumaku-blogin inspiroimana munakoisolasagnea, jossa pääosassa ovat huiput raaka-aineet: munakoiso ja mozzarella. Väliin ladotaan tomaattikastikkeen kera myös muutama lasagnelevykin ;). Tein oman version muuten aikalailla ohjeen mukaan, mutta munakoisoa olisi saanut olla enemmän, kun ostin vahingossa kahden sijasta yhden. Onneksi tämä ainokainen oli kuitenkin suht iso koiso, niin siitä riitti hyvin joka kerrokseen. Lisäsin sitten reilummin tomaattia ja sipulia. Lopputulos oli, mmm, herkullinen! Mies oli samaa mieltä. Ja pojallekkin maistui.
Tässä oma versioni.
M u n a k o i s o l a s a g n e
Yksi iso munakoiso (mutta laita kaksi, varsinkin jos ovat pieniä)
2 palloa mozzarellaa
reilusti tuoretta basilikaa
2 dl (täys)maitoa
(pinaatti)lasagnelevyjä
parmesaania
suolaa
t o m a a t t i k a s t i k e
2-3 sipulia silputtuna (riippuu koosta ja maun mukaan)
3 valkosipulinkynttä silputtuna
oliiviöljyä
500 gramman tölkki luomutomaattimurskaa
oreganoa
teelusikallinen hunajaa
suolaa
pippuria
Itketä viipaloidut munakoisot eli sirottele siivujen päälle suolaa ja anna seistä hetken aikaa.
Kuullota sipuleita ja valkosipuleita hetki oliiviöljyssä, kaada joukkoon tomaattimurska. Lisää mausteet: mm. oreganoa, pippuria, suolaa ja hunajaa. Saa kiehua hiljalleen. Maistele välillä maku ja lisää mausteita ja suolaa, jos tarvis.
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Kuivaa munakoisojen päältä suola ja neste talouspaperilla ja laita viipaleet uuniin noin vartiksi.
Levitä vuoan pohjalle ohut kerros tomaattikastiketta. Lado päälle kerroksittain munakoisoja ja viipaloituja mozzissiivuja, tuoretta basilikaa, tomaattikastiketta ja lasagnelevyjä. Minä käytin pinaattisia lasagnelevyjä, kun niitä sattui olemaan ennestään kaapissa. Annostele kastike niin, että päällimmäisten lasagnelevyjen päälle riittää vielä tomaattikastiketta. Kaada täysmaito vuokaan reunaa pitkin.
Raasta koko komeuden päälle parmesaania.
Anna kypsyä 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia ja sen jälkeen anna tasoittua hetki ennen herkuttelua. Tarjoa vihreän salaatin ja hyvän balsamicon kanssa.
ps. Se lasagnen paistunut kansikerros parmesaanilla on niin täydellisen hyvää, että voisin nakertaa pelkästään sitä..
























