Berliini / I

Viime viikko tallailtiin (taas) kotipuolta värikkäämmässä Berliinissä. Vuokrattiin jälleen kämppä, jossa kokkailtiin alakerran kaupan ja luomumarketin antimista aamupalat ja iltapuurot, lapsen kanssa toimii parhaiten niin. Vaikka valmiit brunssit (tarjontaa riittää varsinkin viikonloppuaamuisin) olisivat houkuttaneetkin, niin parhaiten päivä lähti käyntiin, kun sai heräillä hiljakseen ja tankata rauhassa. Varsinkin kun Berliinin monet luomumarketit (= perusruokakauppa, jossa kaikki luomua esimerkiksi tämä tai tämä) houkuttavat ja koukuttavat ostamaan ruuat sieltä. Olen myös varma siitä, että aina joku kolmesta ehtisi kiukustua ennenkuin istuisimme kahvikuppi ja leipä kädessä jonkun mukavan kuppilan penkissä.. sopivan paikan valkkaaminen kun ei aina ole se helpoin homma (ainakaan meillä!).

Kamera taltioi hetkiä ja monenlaisia paikkoja, kaikkien nimiä en enää millään muista vaikka tahtoisinkin. Kuljimme lähinnä akselilla Prenzlauer Berg – Mitte – Friedrichshain. Inspiroiduin ja nautin, kyllä.

8 kommenttia kirjoitukseen ”Berliini / I

  1. Hosuli sanoo:

    Oi, Berliini on niin paras, ja just nuo alueet. Ens kerralla voisi itsekin harkita asunnon vuokraamista. Oliko niiden hintataso kohtuullinen?

    • tiinakaisa
      tiinakaisa sanoo:

      Berliin ON ihana. Olisin voinut jäädä sinne pitemmäksikkin aikaa, lepuutella ihanissa leikkipuistoissa samalla kun poika leikkii ja minä juon kahvia auringossa ;)

      Mielestäni asuntojen hinta on kohtuullinen, riippuu tietenkin koosa ja sijainnista. Tuo kämppämme oli n. 40 neliöinen, siistit keittiö ja kylppäri jne. Ja hyvällä sijainnilla. Edullisimpiakin varmasti on, kannattaa googletella ja vertailla!

  2. Annu sanoo:

    Minäkin suunnittelen Berliinin matkaa. Tosin lähdettäisiin miehen kanssa kaksin, ollaan yhteisen loman tarpeessa :) p.s. minulla on taas uusi blogiyritelmä, saas nähdä kuinka pitkäikäinen tällä kertaa :)

    • tiinakaisa
      tiinakaisa sanoo:

      Voi, menkää Berliiniin! Siellä monenmoista, ja sopii hyvin aikuistenkeskenlomaksi, ihania terasseja jnejne.. ps. Joo, täytyykin käydä kurkkaamassa sinun uutta.. ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.