




Ja tule tule hyvä keräsalaatti. Ja romaine. Ja pinaatti. Rucolaa en taida laittaa lainkaan, kun viime kesänä pienenpienet ötökät söivät koko sadon heti kun ne olisi ollut syömäkokoisia meille. Niin hyvää se on! Kokeilin sitä vielä toisenkin satsin loppukesästä ja sama homma toistui. Oregano on yllättäen talvehtinut maassa ja lähti reippaasti vihertämään auringon lämmössä. Rosmariini sen sijaan on tainnut kuolla talven aikana, leikkaan sen alas ja katsotaan lähteekö vielä kasvamaan. Täytyy tuoda kaupasta uusikin taimi: rosmariini on kyllä basilikan ohella ehdottomasti lemppareitani (mm. rosmariinipotut ja uunijuurekset, nam!). Basilikan taimia olen jakanut kaupan isommasta puskasta ja istutin nekin jo maahan. Pitäisiköhän ne käydä peittelemässä villanutulla yöksi, kun on luvattu hallaöitä..
Timjami puolestaan oli talvehtinut ruukussa kellarissa ja laitan senkin tuonne parempaan multaan elpymään. Tilli ja persilja on vielä siemeninä mullan alla, samoin minttu ja korianteri. Kasvimaa ja yrttimaa on kyllä yksi mieluisimmista asioita pihassa: Alussa tuoksuu tuore, musta multa ja sitä kastellaan ahkerasti. Sitten odotetaan, kun ensimmäiset pienet vihreät rivit puskee pintaan ja kesempänä se yrttien tuoksu lähes huumaa, mausta puhumattakaan.
Laatikoissa siis: basilika, oregano, timjami, minttu, korianteri, tilli, persilja, pinaatti, keräsalaatti, romainensalaatti ja kaupan jääsalaatin kanta jatkamassa kasvua.
Kaupasta vielä valmiina taimina: rosmariini, iso minttu ja ehkä kesäkurpitsa..
ps. Telkkuvinkki: Ylen Blogistania -ohjelmasarjan jaksoja on vielä nähtävissä Yle Areenassa, jos jäi teeveestä katsomatta. Siellähän seikkailee myös Musta Tuntuu -blogin Jonna ja muutama muukin tuttu!