talvilomalla

Mies on ollut kuluneen viikon lomalla ja samalla myös minä tunnen lomailleen. Ollaankin sitten kuljettu siellä ja täällä, matkustettu ystäviä moikkaamaan ja tarkoitus on vielä jatkaa matkaa sukuloimaan. Poikakin on vaikuttanut pitävän reissaamisesta, nukkunut hyvin hotellissa ja vaunuissa. Kuvassa kirpparilta löytyneet raitainen ja pilkkuinen (uudet) lahjapaperirulla á 1,80 ja alakuvassa uusi lempparivaate; puuvillainen tunika Lindexistä, joka ei rypisty matkalaukussa ja menee pieneen tilaan. Jalassa farkkulegginsit..vanhat perusfarkut ei edelleenkään mahdu jalkaan, legginsit rules.

Tasolla


Ei olisi puolitoista vuotta sitten kylppäriremppaa suunnitellessa ja toteuttaessa arvannut kuinka käteväksi tuo ”pitkä” taso joskus osoittautuu. Ennen siihen sai kivasti pari nättiä kosmetiikkaputeloa ja kynttilät, nyt siinä vaihdellaan vaippaa ja annetaan ilmakylpyjä.

Taso, allas ja laatikosto Kvikistä. Hana Hansgrohe Talis S2.

zzz ja lempparipöksyt

Joskus sitä voi simahtaa ihan mihin vaan ja joskus ei sitten millään mihinkään. Täytyy mainita, että päällä sattumoisin yhdet lempparihousuista, jotka ostin valmiiksi jo alkusyksystä Bebesistä: Babyidea Wool Longies. Mahtavan joustavaa merinovillaribbiä ja ovat myös ilo silmälle. Housuissa reilusti kasvuvaraa, korkea vyötärö ja pitkät lahkeet. Arvostan näissä pikkuvaatteissa(kin) pitkäikäisyyttä, kun kasvuvauhti on näin alussa ainakin hurjaa. Bodyna Ruskovillan perinteinen villabody.

Taulu by studio violet