Tulin sitten kuitenkin kipeäksi. Täällä sitä pärskitään ja niistetään taukoamatta. Plaah. Jottei vallan hiljaista olisi blogin puolella, niin kaivoin muutamat lempikuvat kesän Berliinin-reissulta iloksenne. Minulle tulee näistä kuvista aina hyvä mieli. Valoa, vihreyttä ja rentoa istuskelua puistoissa ja kahviloissa. Onneksi valo näyttäytyy jo täälläkin. Kirpeässä pakkasessa tuntuu tällä hetkellä helpommalta hengittää, kuin sisällä. Jospa siis raahautuisin lähikauppaan inkivääriostoksille ja sitten taas takaisin kuuman kupin ääreen. Iloista viikkoa teille, kuomat!
Cosy Home
Kuukausittaiset arkistot: tammikuu 2012
Kotitoimisto
En ole ollut kipeä niin pitkään aikaan, että edes muistaisin koska. Nyt kuitenkin iski karvas kurkkukipu, enkä toisaalta ihmettele näillä unettomilla öillä ja hölmöllä stressillä ties mistä. Tavallaan kipeänä ei olen niin ankeaa kuin voisi luulla. Jollain tavalla se on helpottavaakin. Saa syyn sanoa ei. Minä olen huono siinä. Nyt voin sanoa, että olen kipeä. Kuinka helppoa.Voi myös maata peiton alla, lukea tai kuunnella radiota ja puuhailla kotijuttuja, jos kunto sallii. Aion kyllä mennä työhuoneelle, koska olen niin odottanut päivää, jolloin ehtisin sinne. Tämähän on vain kurkkukipua.
Olen myös päässyt alkuun suuressa kevätsiivouksessa. Kerroinkin aiemmin, että haluan vaihtaa kodissani järjestystä ja päästä eroon kaikesta tarpeettomasta. Olen sellainen siivoaja ja järjestelijä, että asiat vain kulkevat ympäri asuntoa nurkasta toiseen vaihtaen paikkaa ja kaikki on aina väliaikaista. Tuleekohan koskaan valmista? Tarvitseeko edes tulla? Luovuin kirjahyllystäni nyt kokonaan ja kirjat ovat nyt yhtenä pinona päällekkäin. Johonkin piti saada myös sisustuslehtivarastot, joten hyllylevyjä hyväksi käyttäen kokosin taas kerran eräänlaisen väliaikaisratkaisun.
Maalaukseni Kotiliesi-lehdessä
Maalauksistani kysellään aina välillä ja nyt voinkin ilolla vilauttaa teille yhtä niistä. Teos on nimeltään Laavamaa. Kiitokset ihanalle Kirsi Virrantalolle, joka lainasi maalaustani Kotilieden kuvauksiin! Lainaan teoksiani todella mielelläni, sillä on mielenkiintoista nähdä kuinka paljon ympäristö vaikuttaa työhön. Sama maalaus näyttää ihan erilaiselta tilasta riippuen. Harmi etten onnistunut hämärässä ottamaan parempaa kuvaa, mutta jos kiinnostaa niin kurkatkaa vaikka kirjastossa tai kaupassa uusinta lehteä.
Vaalikahvit
Iltaa, ihanat. Sunnuntaiaamu koostui kahvista, leivistä, hedelmistä, bataattikeitosta ja koiran rapsuttelusta. Sunnuntaipäivään kuului vaalikahvit, herkuttelua ystävien kanssa Café Ekbergillä sekä jatkoteet ystävien luona. Sunnuntai-iltaan kuuluu koiran rapsuttelua, lisää iltateetä ja vaalivalvojaisia. Ei hassumpaa. Vallan kiva päivä ja vaalituloskin näyttää varsin hyvältä!
Parempi päivän aloitus
Heräsin hieman väärällä jalalla. Väsytti ja olisin halunnut vain jatkaa unia, mutta toisaalta olin torkuttanut jo tunnin. Olo oli takkuinen, nuhainen ja silmiä kirveli, niin että niitä oli vaikea avata. Onneksi aamulenkki pikkukaverin kanssa herättää aina näin kirpeällä ilmalla. Päätin aloittaa jo uuden huonekalujärjestyksen ja siirsin pöydän ikkunan alle. Kaikki muu on vielä sekaisin ja saa odottaa ensi viikkoon, mutta kylläpä piristi jo huomattavasti nauttia aamupalaa ikkunan alla! Onneksi viikonloppuna leivottuja korvapuustejakin oli vielä jäljellä. Joskus on hyvä aloittaa päivä pullalla.






























