Hei! Tulin toivottelemaan teille ihanaa viikonloppua ja utelemaan kuulumisianne. Tänne kuuluu hyvää, mutta jokseenkin levotonta oloa ja harhailevaa mieltä. Tuntuu, että ajatukset ovat jo täysin kesässä ja sen malttamattomassa odotuksessa, mutta samaan aikaan olen jo melkein huolestunut siitä, että se on kohta ohi. Miten pölvästiä.

Haluaisin liihotella koko kesän ulkona aamusta iltaan, retkeillä ja maata nurmikolla, mutta samaan aikaan pitäisi keskittyä työntekoon ja saada monta asiaa aikaiseksi. Tännekin tekee mieli kuvata vain kukkasia ja kahvikuppeja. Se on kuulkaas kesälevottomuutta ilmassa! Vai miten muuten voisi selittää sen, että tekee mieli tehdä kaikkea yhtä aikaa ja kun ei tiedä mistä aloittaa sitä päätyy kirjoittelemaan tajunnanvirtaa blogiin.

Tähän kai auttaisi vain keskittyminen hetkeen, tsih.

Olen myös siivoillut vimmaisesti vähän kaikkea ruokakaapeista kirjahyllyihin. Energiaa on kyllä luultavasti tuplasti talveen verrattuna, kiitos valon. Kerron teille salaisuuden, tai no ei tämä salaisuus ole. Olen lyönyt vetoa, että pystyn vetämään yhden (!) leuan vuoden loppuun mennessä. Älkää naurako! Jos tietäisitte kuntoilutaustani te pikemminkin itkisitte. Noh, mutta suureksi hämmästyksekseni edistystä on tapahtunut ja ainakin olen innostunut harjoittelusta ja motivaatiota löytyy lähinnä siksi, että aion voittaa sen typerän vedon, todellakin. En edes muista oliko siinä mitään palkintoa, mutta se on jo sivuseikka.

Tällä viikolla minua on ilahduttanut se, että Erno toi minulle kukkia kiitokseksi, koska korjasin yhdet housut ja takin vuoren. Se itseasiassa ilahdutti niin paljon, että voisin kiitokseksi kukista korjata vaikka vaatevuoren. Niin ja sitten ilahdutti myös uudet porkkanat ja kevätsipuli. Niin ja aika moni muukin juttu.

Ymmärrän muuten nyt ihan täysin äitiäni, joka kuvailee aina parvekekukkia. Nuorempana vain hymisytti, että mikä järki niitä on kuvailla. No ei mitään järkeä, mutta kukapa järjestä piittaa.