Varaslähtö jouluun

MacBook Pro, © avaruusasema

Otin pienen varaslähdön jouluun ja tilasin veronpalautusrahoilla uuden MacBook Pron itselleni. Vanha MacBookkini veteli todella viimeisiään, Lightroomin ja Photoshopin pyörittäminen vei kaikki tehot ja rantapallo pyöri koko ajan. Lisäksi koneen kosketuslevyhiiri oli hajonnut. Uudelle koneelle olisi ollut tarvetta jo ajat sitten, mutta onnistuin jotenkin sinnittelemään tähän asti. Nyt on yhtä juhlaa kun kaikki tapahtuu juuri silloin kun nappia painaa eikä tarvitse odotella. Lisäksi 15″ Hi-Res näytölle mahtuu aika paljon enemmän tavaraa eikä tarvitse scrollailla sinne tänne koko ajan. Arvoin hetken MacBook Pron ja iMacin välillä, mutta halusin ehdottomasti kannettavan, jotta koneen saa reissuille mukaan.

Sain uutta intoa kuvien käsittelyyn ja nyt tekisi mieli valokuvata koko ajan. Harmi vaan, että kotona ehtii olla luonnonvalon aikaan vain viikonloppuisin. No, onneksi kohta päivät alkavat pidentyä. Adoben Lightroom on muuten aivan huippuohjelma kuvien käsittelyyn ja kaiken lisäksi uusin versio aika edullinen (noin 130€). Monipuolisten käsittelyominaisuuksien lisäksi Lightroom toimii kuva-arkistona ja voit koska tahansa palauttaa kuvan sellaiseksi kuin se oli, sillä LR ei tee muutoksia alkuperäiseen kuvatiedostoon. Olemme miettineet, että pitäisikö herätellä henkiin joskus aloitettua kuvankäsittelysarjaa. Kiinnostaako vinkit kuvankäsittelyyn? :)

MacBook Pro, © avaruusasemaMacBook Pro, © avaruusasemaMacBook Pro, © avaruusasema

Iltakävelyllä

Iltakävelyllä, © avaruusasema

Syksyssä ehdottomasti parasta on luonnon värit ja auringonlaskut. Kuulaina ja raikkaina, jo hieman vilpoisina syysiltoina on mukava pukea lämpimästi päälle, napata kamera mukaan ja lähteä kävelemään lähialueille. Harmi vaan, että tänä syksynä nämä sateettomat illat ovat olleet harvassa, eilen onneksi sellainen sattui kohdalle.

Iltakävelyllä, © avaruusasema

Kävelyllä Ørestadissa

Ørestad (9/21), © avaruusasema

Katriinan ja Jarin kommenteista intoutuneena halusin ehdottomasti Kööpenhaminan matkan aikana käydä myös Ørestadissa ihmettelemässä miten lähiö voidaan tehdä siten, että se arkkitehtuuriltaankin miellyttää silmää. Tätähän ei Suomessa harrasteta, kaikki kerrostalot tehdään samalla muotilla ja poikkeuksia on vaikea löytää. Viimeisen Köpiksen päivämme aamuna suuntasimme kohti lähintä metro-asemaa ja sillä kohti Ørestadia. Tässä siis syy sille, että kameroita ja objektiiveja kulki sinä päivänä normaalia enemmän siellä repussa.

Aloitimme kierroksemme linjan M1 viimeiseltä asemalta Vestamager, kiertämällä sen ympäristön ja sitten hyppäämällä yhden aseman välin verran metroon edeten näin aina yliopisto-alueelle asti. Käveltyä tuli varmaan useampi kilometri ja koko aamupäivä kierrellessä kului. Onneksi sää suosi ja aamun harmauden jälkeen aurinkokin paistoin ihan koko taivaan täydeltä.

Tässä mielenkiintoisimpia taloja, joista kuvia tuli napsittua. Eivät ole kiertojärjestyksessä vaan jonkinlaisessa mielenkiintoisuusjärjestyksessä. :) Suosittelen ehdottomasti jokaiselle vähänkään arkkitehtuurista kiinnostuneelle pientä pyörähdystä tässä Kööpenhaminan esikaupungissa. Metrolla pääsee nopeasti alueelle ja sieltä pois. Suuret kiitokset vielä vinkin antaneille!

Yllä olevissa kuvissa esiintyy VM Bjerget, joka sijaitsee Bella Centerin aseman kupeessa.

Lue lisää ja katso paljon kuvia…

Terveisiä Kööpenhaminasta!

Kööpenhamina, © avaruusasema

Palattiin eilen illalla talvilomamatkaltamme jo niin kovin keväisestä Kööpenhaminasta. Kyllä masensi saapua takaisin tänne lumen keskelle, kun sai viikon ajan nauttia keväisistä yli 10 asteen lämpötiloista.

Kööpenhamina on oikein mukava kaupunki, jossa olisi riittänyt tekemistä pidemmäksikin aikaa, itse olimme perillä neljän kokonaisen päivän ajan. Aika monta sisustusliikettä, ravintolaa ja kahvilaa ehdimme tässä ajassa kiertämään sekä harrastamaan vähän nähtävyyksien katselua ja “maakuntamatkailuakin”. Tuli käveltyä todella paljon, omat jalat ovat heti pyörän jälkeen paras tapa liikkua kohtuullisen kompaktissa kaupungissa.

Matkasta ja sen antimista tarkemmin lisää vähän myöhemmin, tyydytään nyt vaan pariin kuvakollaasiin matkan varrelta.

Kööpenhamina, © avaruusasemaKööpenhamina, © avaruusasema

Irti arjesta

Valepolaroid, © avaruusasema

Pieni hengähdystauko viikkoon tuli sopivasti itsenäisyyspäivän muodossa. Viime viikkoina on taas ollut kaikenlaista iltaisin, eikä kotona ole oikein ehtinyt kuin käydä nukkumassa. Nyt Joulukiireet meinaavat iskeä päälle ja saa juosta pääkolmantenajalkana paikasta toiseen. Lahjatkin pitäisi miettiä.

Tiistaina rentouduimme ja maistelimme muutaman ihanan macaron-leivoksen sekä lasillisen viiniä. Macaronit ovat aivan parhaita. Pitää taas joskus kokeilla niiden valmistusta itse. Viime kerta ei mennyt ihan putkeen, mutta ehkä ne seuraavaksi onnistuu. Tai sitten ei. :)

Iltaisin on todella hankalaa valokuvata, kun valoa on niin vähän ja salamalla sitä tulee helposti liikaa. Emme saaneet kuvaa kuntoon perinteisin konstein, joten kokeilimme leikkimielellä selaimella toimivaa Pixlr kuvankäsittelyohjelmaa. Polaroid-kehykset tosin syntyivät Photoshopissa.