Hottentotti

Hottentotti, © avaruusasema

Kävimme tänään Plantagenissa ja meinasimme ostaa parvekkeelle kirsikkatomaattipensaan, mutta jätimme sen ostamatta sillä vieressä ollut nainen kertoi ystävättärelleen ettei se vielä selviydy näin kylmistä öistä. Tomaattipensas on muutenkin haasteellinen, sillä se levittää tahmaista pölyä ympärilleen, joten sisätiloissa sitä ei viitsi pitää.

Päädyimme ostamaan tällaisen söpön Crassula Hottentotin, jonka sijoitimme Lighthouseen Valkoisen Harmajan Suvia matkien. Kiitos vain vinkistä. :) Nopealla googletuksella selvisi, että mehikasvit viihtyvät kuivassa ja valoisassa paikassa. Toivottavasti emme kastele Hottentottiamme kuoliaaksi.

Lisäksi mukaan tarttui nippu Kalloja. Ne ovat niin kauniita. Plantagenissa on muuten suhteellisen edullisia leikkokukkia, vailkoima vaan ei ollut mikään kovin hyvä. Pääasiassa löytyi ruusuja ja rumia valmiskimppuja.

Hottentotti, © avaruusasema Hottentotti, © avaruusasema Hottentotti, © avaruusasema

Chilit kasvaa taas

Chilit, © avaruusasemaChilit, © avaruusasema

Vaihdoimme pari viikkoa sitten chilimme isompiin ruukkuihin ja nekös siitä intoutuivat kasvamaan. Muutaman lehden ja rungon tilalle on hetkessä tullut tuuheat chili-puskat. Kukkiakin on jo muutama, joten toivottavasti tänä vuonna saamme satoakin. Osansa on varmaan silläkin, että kevät näyttää vihdoinkin tulleen ja aurinko paistaa pitkän aikaa ja lämmittää jo.

Nämä chilithän ovat peräisin viime vuoden hyötykasviyhdistyksen taimitorilta ja ovat ihme ja kumma vielä talvenkin jälkeen hengissä. Edelliset yksilöt taisimme tappaa liialla kastelulla, nämä ovat nimittäin välillä saaneet olla pitkäänkin ilman vettä eivätkä ole olleet ollenkaan pahoillaan siitä. Paljon kuitenkin tapahtunut siitä kun vuosi sitten nuo kotiin kannoimme (kuvat alla).

Yrtit, © avaruusasema Chilit, © avaruusasema

Lomakastelija

Lomakastelijat, © avaruusasema

Kesällä tulee tehtyä reissuja ja kasveille tarvitaan silloin lomakastelija. Nyt vain kaikki peukut pystyyn, että Stockmannilta löytämämme Blumat-kastelujärjestelmä toimii niin kuin esitteessä luvattiin. Viritimme kastelijat jo ennakkoon, jotta näemme lähtevätkö ne toimimaan.

Ruukkuun työnnettäviä kastelijoita liotetaan ensin muutamia minuutteja vedessä, jonka jälkeen korkki suljetaan niin, että kastelija on täynnä vettä. Tämä kannattaa tehdä veden alla, jotta säiliö on varmasti ääriään myöten täynnä. Sen jälkeen keraaminen kärki työnnetään multaan ja korkin letku laitetaan vesiastiaan. Ohjeen mukaan yksi kastelija kuluttaa maksimissaan 1,5dl vettä päivässä. Jännä nähdä lähtevätkö letkut imemään vettä vai eivät. Onko jollakin kokemuksia näistä Blumat-kastelijoista?

Lomakastelijat, © avaruusasemaLomakastelijat, © avaruusasemaLomakastelijat, © avaruusasemaLomakastelijat, © avaruusasema

Hinta per kastelija oli noin 3 euroa. Todennäköisesti näitä myydään esim. Prismassa tai Bauhausissa halvemmalla. Erikoistuotteet tuppaavat usein olemaan Stockalla hieman kallimpia kuin muualla. :)

Ihmeiden aika ei ole ohi

Yriti, © avaruusasema

Nimittäin parvekeviljelykseme voivat yllättävän hyvin ja ovat kasvaneet huimasti. Olimme lähes varmoja, että kaikki yrtit kuolevat ennen kuin ehdimme edes käyttää niitä. Se ei olisi tullut yllätyksenä, sillä meillä on ollut käsittämättömän huonoa tuuria kaikkien kasvien kanssa tai sitten olemme vain niin onnettomia viherpeukaloita. :)

Erityisesti basilika ja minttu ovat kasvaneet oikein suuriksi ja chilit näyttävät lupaavilta. Viime vuonna chilimme kasvoivat pitkiksi kuin mitkä, mutta niihin tuli vain pari hassua lehteä ja varsi jäi ohueksi. Nyt chilin varret alkavat jo olla aika paksuja ja lehtiä on enemmän kuin viime vuotisissa kuudessa chilissä yhteensä.

Yleensä olemme säilyttäneet yrttejä parvekkeen lattialla ja nyt ne ovat olleet koko ajan pöydällä. Voisiko sillä olla jotakin merkitystä asiaan?

Toinen asia mikä meitä on mietityttänyt on se, että miten yrttejä pitäisi kerätä? Kannattaako aina katkaista koko varsi vai poimia vain lehtiä? Kiitos jo etukäteen, jos jollakin löytyy vastauksia näihin. :)

Basilika, © avaruusasemaMinttu, © avaruusasemaChilit, © avaruusasema