Hottentotti

Hottentotti, © avaruusasema

Kävimme tänään Plantagenissa ja meinasimme ostaa parvekkeelle kirsikkatomaattipensaan, mutta jätimme sen ostamatta sillä vieressä ollut nainen kertoi ystävättärelleen ettei se vielä selviydy näin kylmistä öistä. Tomaattipensas on muutenkin haasteellinen, sillä se levittää tahmaista pölyä ympärilleen, joten sisätiloissa sitä ei viitsi pitää.

Päädyimme ostamaan tällaisen söpön Crassula Hottentotin, jonka sijoitimme Lighthouseen Valkoisen Harmajan Suvia matkien. Kiitos vain vinkistä. :) Nopealla googletuksella selvisi, että mehikasvit viihtyvät kuivassa ja valoisassa paikassa. Toivottavasti emme kastele Hottentottiamme kuoliaaksi.

Lisäksi mukaan tarttui nippu Kalloja. Ne ovat niin kauniita. Plantagenissa on muuten suhteellisen edullisia leikkokukkia, vailkoima vaan ei ollut mikään kovin hyvä. Pääasiassa löytyi ruusuja ja rumia valmiskimppuja.

Hottentotti, © avaruusasema Hottentotti, © avaruusasema Hottentotti, © avaruusasema

Vinkkejä lattianhoitoon

Lattianpesu, © avaruusasema

Kuten parketti-kirjoituksessa lupasimme, tässä tulee vinkkejä lattian hoitoon ja pesuun. Pääsimme haastattelemaan ehkä Suomen kovinta asiantuntijaa parketteihin liittyen, nimittäin Parketti Romanoffin toimitusjohtajaa Tommi Romanoffia.

Meillä itsellämme on ehkä pölyn kannalta haasteellisin lattia. Tumman puun päällä näkyy heti kaikki pöly. Melkein jo kävimme Romanoffilta tilaamassa harmaan lankkulattian, mutta pitää ensin löytää se uusi asunto tai tontti.

Kysyimme Tommilta parhaimmat vinkit lattian hoitoon ja hän kertoi, että pölyjen poistoon paras ja nopein puhdistuskeino on imurointi pehmeällä harjasuulakkeella. Jos imuriisi ei kuulu parkettisuulaketta, yleensä sen saa hankittua lisäosana. Parin viikon välein voi lattian pyyhkiä nihkeällä liinalla, jolloin pienimmätkin pölyhiukkaset saavat kyytiä. Jos pölyä pahempaa likaantumista ei ole, pesu pelkällä vedellä riittää.

Pesuaineissa kannattaa suosia parketille tarkoitettuja puhdistusaineita, mutta pesuliuos voidaan tehdä myös lisäämällä muutama tippa mietoa ja neutraalia puhdistusnestettä puhtaaseen veteen. Yleensä esimerkiksi tiskiaineet ovat mietoja ja hellävaraisia. Tämä toimii siis lakattuun parkettiin ja laminaattiin. Lakattuun parkettiin ei kannata mennä laittamaan mitään kaupoissa myytäviä parkettivahoja, sillä ne tukkivat puun pinnan ja niitä on mahdoton saada enää pois.

Lattianpesu, © avaruusasema

Öljyvahattu parketti taas tarvitsee pesun lisäksi hoitoöljyä kerran pari vuodessa. Kannattaa varmistaa, että hoitoöljy on saman tuoteperheen öljyä kuin alkuperäinen pintakäsittely. Parketti Romanoff tekee myös öljyvahattujen parkettien pintakäsittelyjä. Eli jos epäilyttää, niin kannattaa tilata ammattilainen paikalle, näin ei ainakaan pääse sattumaan mitään mokia arvokkaalle öljyvahatulle puulattialle.

Meidän vanha kuitunauhamoppimme sai kyytiä ja hankimme tilalle irrotettavalla liinalla varustetun mopin. Kuitunauhamoppi ei Tommin mukaan ole paras parketille, sillä sitä on vaikea saada tarpeeksi kuivaksi. Moppi tai moppiliina tulee puristaa niin kuivaksi, että siitä ei tipu vettä. Lisäksi moppiliina on helpompi pitää puhtaana, useimmat voi heittää suoraan pesukoneeseen ja ne kuivuvat paljon nopeammin kuin perinteinen moppi.

Tommi kertoi, että parkettiin tulleita naarmuja voi käsitellä korjauslakoilla, joita löytyy useita erisävyjä. Meidän täytyy laittaa korjauslakka ostoslistalle, sillä keittiöremontin yhteydessä lattiasuojan alle oli päässyt kivi ja yhdessä kohtaa keittiönlattiaa on ikävä naarmu. Öljyvahatun parketin naarmuja voi korjata hoitoöljyllä. Olemme kuulleet urbaanin legendan, että naarmut katoaa hankaamalla niitä saksanpähkinällä. Tommi vahvisti tämän urbaaniksi legendaksi ja suositteli kääntymään korjauslakkojen puoleen. Näin hieman arvelimmekin.

Kaiken puun, naturellin ja sävytetyn, väri muuttuu hieman vanhetessaan ja päivettyessään. Yleensä suurimmat värimuutokset tapahtuu 1-2 vuodessa, joten huonekalujen paikkaa kannattaa vaihdella uuden lattian kanssa. Meille on päässyt käymään niin, että keittiön pöydän pyöreän jalan alla on hieman vaaleampi läikkä.

Parketin hoito ja puhtaanapito ei todellakaan ole mitään rakettitiedettä. Tämä haastattelu sai meidät innostumaan kevätsiivouksesta aivan uudella tavalla. Täällä mopit heiluu, mutta ikkunat odottavat vielä pesijäänsä. Palataan niihin myöhemmin.

Lattianpesu, © avaruusasemaLattianpesu, © avaruusasemaYhteistyössä Parketti Romanoffin kanssa.

 

LightHouse – valoa tupaan

Kaikkien kesäreissujen välissä ehdimme viettää Turussa pari arkipäivää ja koluta kaikki kaksi sisustuskauppaa. :) No on kai niitä siellä vähän enemmän, mutta suurin ja hienoin on tietysti Sisustuksen Koodi, johon olin saanut kummeiltani lahjakortin syntymäpäivälahjaksi. Ihanaa, kiitos vielä kerran! Tarkkaan harkiten päädyin hankkimaan Normann Copenhagenin LightHouse-lyhdyn, jota olin jo joulupukiltakin viime jouluna ehtinyt toivoa.

Taidan sytyttää taloon kynttilät vasta kun illat alkavat hämärtyä. Voi olla, että lyhdyn paikkakin tulee vielä muuttumaan. Saa nähdä mihin se sitten asettuu. Ihanaa saada kotiin taas pitkästä aikaa jotain uutta sisustustavaraa.

Betonivati Hay-kaupasta

It's About Romi betonivati Hay-kaupasta, © avaruusasema

Kuten jo Hay House -postauksessa mainitsinkin, ainoa kunnon hankintamme matkalta oli betonivati Haysta. Vati säilyi onneksi ehjänä vaikka toimme sen matkalaukussa koneen ruumassa. Myyjä kääri vadin ympärille sen verran paljon pahvia, ettei se mahtunutkaan käsimatkatavaralaukkuun niin kuin olimme suunnitelleet. Olimme juuri lähdössä lentokentälle, emmekä ehtineet enää pakata vatia uudestaan, vaan lykkäsimme sen matkalaukkuun vaatteiden väliin.

Vati on It’s About RoMin, joka olikin meille entuudestaan aivan tuntematon merkki. It’s About RoMilla vaikuttaa olevan ihan hienoa sisustuskeramiikkaa, valaisimia ja muuta härpäkettä. Emme ainakaan muista törmänneemme tähän merkkiin aikaisemmin.

Vati löysi paikkansa nyt olohuoneesta ja siihenhän voi laittaa vaikka Kivi-lyhtyjä tai antaa olla ihan sellaisenaan. Vati on jonkinlaista huokoista kuitubetonia ja siihen jää varmasti sormenjäljet, jos siihen tarttuu rasvaisilla käsillä. Iiik! Pitää olla varovainen, sillä en usko että tuota voi puhdistaa kovin tujuilla aineilla.

It's About Romi betonivati Hay-kaupasta, © avaruusasemaIt's About Romi betonivati Hay-kaupasta, © avaruusasema

Joulupallot osa 2

Meille tuli jonkin verran kyselyjä joulupallonauhan kokoamisesta, niin päätimme laittaa esille muutaman kuvan vaiheista. Täytyy sanoa, että pallojen kiinnittäminen ei ollut kovin helppoa. Siksi se varmaan olikin ulkoistettu asiakkaalle. Aloitimme suunnittelemalla pallojen järjestyksen valmiiksi laatikkoon.

Palloihin siis pitää leikata noin sentin mittainen viilto, jotta valon saa ängettyä palloon. Leikkasimme viillon pienillä saksilla, mutta mattoveitsi tms. toimii myös. Viillosta huolimatta valon joutuu runnomaan pallon sisälle. Pallot ovat sen verran kovaa materiaalia etteivät ne meinaa antaa periksi. Pallo siis saattaa mennä hieman kuopalle kun valoa laittaa, mutta kuopan saa suoristettua kun vetää valoa johdosta takaisin päin.

Kun lamppu on sisällä, johto kiristetään vetämällä kevyesti molempiin suuntiin. Jos leikkaat vahingossa liian pitkän viillon, palloa voi korjata laitamalla siihen hieman läpinäkyvää liimaa. Leikkaus kannattaa tehdä pallon ohuimpaan kohtaan.

Valonauha meneekin ympyränä, eikä sitä saa yhdeksi pitkäksi nauhaksi. Se ei aivan riittänyt ikkunalautamme koko pituudelle, joten lopullista paikkaa pitää vielä miettiä. Myös virtajohto oli yllättävän lyhyt eli nauhaa ei saa ripustettua kovinkaan korkealle.