Minulle on kertynyt melkoisesti Lumenen kosmetiikka, jota olen saanut testattavaksi. Kaikessa kiireessä en ole vain ehtinyt perehtyä tuotteisiin, joten ajattelin arpoa tämän ison setin Lumenen uutta kosmetiikkaa yhden lukijan testattavaksi. Paketissa on yhteensä 50 tuotetta! Löytyy luomivärejä, ripsivärejä, huulikiiltoja ja -punia, aurinkopuuteria, pronsinhohtoisia rusketustuotteita, voidetta, kynsilakkoja jne. Tästä paketista riittää varmasti meikkejä myös ystäville jaettavaksi, jos kaikki värit eivät ole omaan makuusi. Kaikki pakkaukset ovat tietenkin täysin uusia ja käyttämättömiä.
Osallistu arvontaan jättämällä kommentti tähän juttuun tiistaihin 7.8.2012 klo 23:59 mennessä. Kerro kommentissa löytyykö meikkilaukustasi Lumenen kosmetiikkaa jo entuudestaan?
Kaikkien kommenttinsa määräaikaan mennessä jättäneiden kesken arvotaan kuvassa näkyvä setti Lumenen meikkejä. :) Voit osallistua arvontaan vain yhdellä kommentilla. Tuplakommentit poistetaan ennen arvonnan suorittamista.
Voittajille ilmoitetaan sähköpostitse, joten jätä myös sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Sähköpostiosoitteesi ei näy muille, eikä sitä tulla käyttämään muihin tarkoituksiin. Vain sähköpostiosoitteen ilmoittaneet osallistuvat arvontaan.
Huom! Paketti lähetetään vain Suomessa sijaisevaan osoitteeseen.


Tällä hetkellä löytyy Lumenen Blueberry Volume mascara sekä kestosuosikkina Vitamin C Ravitseva Tehohoito sekä Vitamin C-Kirkastava tehohoito.
Näitä kulkee aina puteli mukana maailmalla.
Löytyypi! Silmämeikinpuhdistusainetta ja kasvorasvaa, meikkejä en olekaa vielä koklaillut, joten tänne vaan tesmailuun tuo ihana väriloisto! :)
Löytyy ripsiväri ja puuteri
Oi kuinka ihanaa! Minulta löytyy yksi Lumenen eau de toilette ja silmämeikinpoistoaine. :)
Lumenen heleyttäviä tuotteita löytyy meikkipussistani, samoin loistava vaahtomainen itseruskettava. Mielellään testailisin muitakin tuotteita! :)
Ihana arvonta! Tällähetkellä ei taida löytyä Lumenen tuotteita meikkipussista.
Lumene on luottomerkki, jonka tuotteita on aina löytynyt meikkipussista ja kylpyhuoneen kaapeista. Seuraavaksi tarkoitukseni on testata Beauty Base -valovoidetta, BB-voidetta, Sensitive Touch -sarjaa sekä Arctic Aqua -silmänympärysgeeliä. Toivottavasti onni osuu kohdalle. :)
Käytän yksittäisiä Lumenen tuotteita silloin kun sopiva löytyy. En yleensä osallistu blogiarvontoihin, mutta vitsi vieköön tämä on liian houkutteleva missattavaksi!
Wow mikä arvonta!
Lumenea löytyy ainakin seuraavat suosikkituotteet: silmänympärysvoide, sävyttävä päivävoide, kulmakarvageeli, huulikiilto ja kajal.
Eipä ole Lumenen meikkejä kun olen mies, mutta vaimo voisi ilahtua tästä paketista kovasti!
Herrrkullinen arvonta :)
Vitamin C kasvovoiteet ja Arctic aqua silmänympärysgeeli jatkuvassa käytössä.
Joku kasvovoide on lumenen ja olisko ripsari.
Tällainen paketti kelpais mullekin :)
Huippu paketti! Meikkipussista löytyy entuudestaan Lumenen puuteri ja primer :)
No johan on paketti! Mukaan arvontaan.
Aiemmin en pitönyt Lumenen huulipunien sävyistä. Kaikki värit olivat jotenkin kuin suoraan äitini meikkipussista (joka onkin käyttä nyt Lumenen punia niin kauan kuin muistan), mutta pari vuotta sitten löysin Lumenelta useammankin hyvän neutraalin sävyn, joita olen hankkinut lisääkin, kun vanha on loppunut.
Löytyy joitakin luomivärejä ja yksi huulikiilto :)
Pari ehdotonta luottotuotettani löytyykin juuri Lumenen valikoimista. Ihon sävyn heleyttäjä sävyssä 1 Honey Glow ja Kulmien muotoiluvaha pehmeän ruskean sävyssä ovat loistavia yksilöitä. Lisäksi omistan silmämeikin pohjustuvoiteen, jonkun meikkivoiteen (joka on vanha kuin taivas) sekä pari kynsilakkaa. Myös talven pintakuiva iho saa helpotuksensa Lumenelta, 5 min SOS Rauhoittava tehohoito hoitaa hommansa.
Meikkipussini tarttiskin hieman täydennystä eikä tällä hetkellä taida löytyä yhtään Lumeneakaan, joten mukana arvonnassa! :)
Löytyyhän noita erityisesti puhdistuspuolelta. Sinne onkin tullut kivasti uutuuksia. Meikkipuolelta en oo ikinä edes koittanut Lumenen ripsiväriä, muita tuotteita taitaa pussukoista löytyäkin.
Lumenen tuotteita löytyy kyllä. Pari luomiväriä, ripsari ja puuteri ainakin.. Oma käyttökokemus Lumenesta löytyy vain meikkipuolelta, koskaan en ole muita kasvo- tai vartalotuotteita käyttänyt. Mahtavaa olisi päästä testailemaan laajemminkin merkkiä!
Onpahan hirmuinen kasa tuotteita!
Mulla on Lumenen kynsilakkoja ja joskus olen kokeillut puuteria ja joitakin voiteita, ainakin heleyttävää kasvovoidetta. Myös kasvovesi ja puhdistusöljy ovat tuttuja.
Testaan toki mielelläni muutakin! ;)
Lumene on kestosuosikki. Tällä hetkellä löytyy kaksi kulmakynää, kulmageeli, puuteri, kaksi puuteria ja luomiväri. Näin kesällä kaksi ihan parasta tuotetta ovat olleet raikkaan pinkki poskipuna Skin Couture sävy 3 Salaisuus ja fuksianliilaan taittuva luomiväri Arctic Duet 3 Kevään kukkanen, joita kumpaakaan ei taida enää saada kaupasta! Kuumeinen etsintä on siis käynnistä vastaavansävyisille tuotteille.
Tällä hetkellä löytyy Lumenen aurinkopuuteri ja ripsiväri. Molempiin olen tosi tyytyväinen ja voisin mielelläni testailla Lumenen tuotteita lisää :)
Olen koukussa Lumenen meikkipuuteriin. Sitä on menossa jo ties kuinka mones rasia. Joitain rasvoja löytyy myös sekä huulipunia.
Lumenen ripsiväri ja silmämeikinpoistoaine on tällä hetkellä käytössä, vuosien varrella on tullut testattua monia muitakin tuotteita!
Olisipa ihana paketti! Lumenen tuotteita en ole käyttänyt muutamaan vuoteen kynsilakkoja lukuunottamatta. Kiva olisi testata, jos löytyisi uusia suosikkeja :-)
Lumenen irtopuuteri tuli just hankittua. Joskus vuosia sitten ollut ja tykkäsin silloin. Kuvassa näkyvä blueberry-ripsarikin on mutta ei yllä kyllä suosikkeihini. Mut pakko osallistua, on niin houkuttelevan näköinen paketti.
Nuorempana meikkipussistani ei muuta tuntunut löytyvänkään kuin Lumenea, mutta moneen vuoteen niitä ei ole muutamaa satunnaista vanhaa luomiväriä lukuunottamatta ollut. Mielenkiinnolla siis tutustuisin nykyiseen Lumeneen!
Löytyy ainakin Blueberry ripsari ja kulmien muotoilu geeli. Huippu arvonta! :)
Onpa kiva paketti! Minä ostin juuri uuden Cloudberry mascaran mikä tuntuu toimivan ripsilläni tosi hyvin. Todellakin pidentää ja erottelee kauniisti… muita tuotteita on mutanaamio ja huulikiille, eli olisi kiva kokeilla tuotteita hieman kattavamminkin.
löytyy Lumenen punainen huulikiilto entuudestaan ja yksi musta kynsilakka. Huulikiilto on päivittäisessä käytössä.
Piti oikein pussista tarkistaa ja löytyihän noita aika monta: peitevoidetta, pohjustusvoidetta, huultenrajauskynä, poskipuna…ja hyllystä puhdistustuotteita, rasvoja ja joku naamiokin. Kyllä kelpaisi moinen paketti, voisin siskoille jakaa sopimattomat sävyt, kun ollaan sopivan erisävyisiä ; )
Löytyy Lumenen meikkipuuteri, useampia eri meikkikyniä sekä jokunen kynsilakka.
Terve!! Minulle ei Lumenea entuudestaan ole, koska olen ollut jostain syystä vähän skeptinen tuotteiden laadun suhteen ja siksi nyt ehkä osallistunkin arvontaan, jotta voisin kumota ennakkoluuloni. :)
Löytyy entuudestaan vaikka mitä. Olen käyttänyt Lumenen meikkivoidetta noin 10 vuoden ajan. Mikään muu meikkivoide ei ole osoittautunut paremmaksi, vaikka olen kokeillut monia kalliimpia(kin) merkkejä. Lumene rocks.
Lumenen rasvoja löytyy jos jonkinlaisia. Hyvä hinta-laatu -suhde ja kotimaisuus koukuttavat:)
Tällä hetkellä ei taida löytyä Lumenea kuin meikinpuhdistusaine. Aikoinaan käytin Lumenen tuotteita paljonkin. Olisi mukava kokeilla noita ihanuuksia. Antaisin niitä mielellään ystävillekin.
Lumenelta löytyy pari kynsilakkaa, kasvojen puhdistusaine, vartalon kuorintavoide sekä meikkipuuteri.Hyviä tuotteita kaikki. Mielenkiinnolla odotan, jospa arpaonni kerrankin suosisi :)
Olen tykästynyt lumenen natural code sarjan kynsilakkoihin. Varsinkin niihin vaaleisiin ja hempeisiin sävyihin. Lisäksi aiemmin käytin poikkeuksetta Lumenen ripsivärejä. Kerran sattui huono yksilö, josta väri varisi heti ripsien alapuolelle ja enää en niitä ostanut.
-Viipei
Meikkikokoelmistni löytyy Lumenen kulmakarvageeli (suosikki usemman vuoden takaa, tästä en luovu) sekä saman merkin huulitussi, joka on noussut tämän kesän ykkösjutuksi. Ei tarvitse aina edes ripsiväriä kun tästä saa niin mahtavan värin huuliin.
Valtava paketti! Minulta löytyy kynsilakkaa ja ihonhoitotuotteita muutama kappale :)
Suomessa kun asuu niin ei voi Lumenelta välttyä, itse en käytä meikkejä (minulle aika luonnollisesta syystä) mutta kyllä niitä näkyy meidänkin taloudessa kylppärin lavuaarin nurkilla olevan aika lailla.
Lumenen kosmetiikkaa löytyy jonkin verran. On ripsiväriä ja meikkivoidetta. Varsinkin kehutut luomivärit ja poskipunat kiinnostais nyt kovasti!
Minulla on Lumenen luomivärejä (luomivärit ovat yleensäkin heikkouteni) ja pari kynsilakkaa. :)
Tiina
Kyllä, Lumenea löytyy monessa muodossa. Tykkään. :)
Ihanan näköisiä tuotteita!Miekkilaukusta löytyy tällä hetkellä ennen kaikkea lumenen kasvovoiteita ja huulipunia!
Vautsi mikä paketti!
Lumenen mustikkaripsari on parasta!
Meikeistä suosikkini on kulmien muotoilugeeli, se on aina meikkipussissa. Tykkään myös monista vartalonhoitotuotteista.
Löytyy Lumenen meikkivoide ja aurimkopuuteri. Uuden hiusvärin myötä täytyy uusia myös meikkipussin sisältö, joten uudet meikit olisivat oikein tervetulleita.
Löytyy ainoastaan ripsiväri, joten tarvetta olisi monelle noista tuotteista. Oi miten ihanaa olisi saada tuo paketti. Nyt 3 viikon ikäisen vauvan äitinä ei ole ollut aikaa meikkailuja ajatella, joten tästä saisin uuutta intoa :)
Taitaapi löytyä lumenen silmämeikinpoistoaine ja jokin rasvajuttukin.. :D Mutta merkki olisi oikein tervetullut meikkilaukkuuni! :)
Meikkipussista löytyy Lumenen heleyttäjiä ja aurinkopuuteria, meikkipussi huutaa tuotteita lisää :)
Lumenen meikkejä ei löydy yhtään! Ehkä kohta löytyy.
Löytyy joitakin tuotteita, juurikin esim. suihkusaippua :)
Meikkipussistani löytyy meikkipuuteri.
Lumenen ripsiväri, luomiväri ja meikkipuuteri löytyy! Testattaviakin mahtuisi mukaan! =)
Lumenen meikkipuuteria, punaisuuden korjaajan, yövoidetta löytyy
Meikkipussistani löytyy tällä hetkellä Lumenen blueberry vedenkestävä ripsiväri ja heleyttävä voide kasvoille sekä kesät että talvet. Lumenen tuotteet ovat tunnetusti toimivia jokaisena vuodenaikana :) ja vielä suuri plussa suomalaisuudesta!
Silmämeikinpuhdistusaine on vakiotuote ja käytän myös Blueberry volume -ripsiväriä.
Meikkipussistani löytyy Lumenen meikkivoide ja muutama kynsilakka.:)
Mahtuisi meikkipussiin muitakin, mutta nyt löytyy Lumenen aurinkopuuteri, luomiväri ja kynsilakkoja.
Löytyy aina ainakin yksi Lumenen kynsilakka :) Lisää odotellessa ;)
Kun Magic Dropsit lopetetiin, en ole hetkeen eksynyt Lumene-hyllylle. Ehkä pitäisi uskaltautua tutkimaan hyllyjä.
Lumenen tuotteita käytetty jo pari vuosikymmentä (merkki kulkeutuen lähinnä sukupolvien jatkumona äidiltä-tyttärelle periaatteella). Kotimaisia tuotteita onkin aina syytä suosia, myös kosmetiikassa. Eläinkokeita vastustavana ja luontoa suuresti arvostavana kunnioitan myös valmistajan eettisyyttä tuotteidensa raaka-aineiden valinnassa. Haluaisin opettaa kahdelle nuorelle tyttärellenikin samanlaisen eettisyyden myös kauneudenhoidonkin suhteen, joten tästä valikoimasta riittäisi testailtavaa myös heillekin :)! Myös äidilleni riittäisi varmaan omia testailukohteita, joten pussukkaa testaisivat siis ainakin perheemme kaikki naiset kolmessa polvessa :).
Loistava arvonta :)
Kiitos mukavasta blogista! Minulta löytyy Lumenelta kynsilakkoja, kasvovoiteita, putsareita ja tehohoitoja sekä muutama suihkugeeli ja kosteusvoide – pääsisi hyvään kotiin tuo paketti meille :D
Hei!
Tämäpä olisi mieluinen testauksen kohde mammaloman alkamisen kunniaksi! :)
Minulta löytyy tällä hetkellä sävyttävää päivävoidetta ja meikkivoidetta. Talvella käytän myös Lumenen meikkipuuteria.
Lumene on tykätty lahja ulkomailla asuville ystävilleni, joten ehkä lähettäisin osan paketin tuotteista heille.
Osallistun arvontaan Lumenesta tyhjällä meikkipussilla. Josko tilanne korjaantuisi ;)
Lumenen kulmakynä on meikkipussin vakioasukas.
kyllä vaan löytyy ja pari viikkoa sitten tein retken lumene tehtaanmyymälään, mistä tavaraa tuli haalittua melkoisesti! Ikuisuuslemppareita on meikinpuhdistusaine ja ihonsävynheleyttäjä. Tehtaanmyymälästä tuli tosin tehtyä ihan mahtava huulikiilto löytö joka on kulkenut arkikiiltona siitä asti :)
Lumenen puuterit olen kokenut oikein hyviksi tuotteiksi hinta- laatusuhteeltaan! Haluaisin kovin päästä testaamaan noita kuvissa näkyviä hohdepuutereita ;)Kynsilakat ja ihonsävyn heleyttäjä ovat myös meikkipussini must tuotteita :)
Kyllä! mun meikkipussista löytyy useampi kynsilakka, meikinpoistoaine, meikinpoistoliinoja, luomiväripaletti, meikkivoide, ihonsävyn heleyttäjä, huulipuna, jne, jne, jne…
Tällä hetkellä löytyy ainoastaan aurinkopuuteri, mutta tarvetta uusille tuulille olisi tässä äitiyslomalle loputtua :-)
Minulta löytyy Lumenea vaikka kuinka paljon! Tykkään kovasti Lumenen tuotteista. :)
Käytän paljon Lumenen meikkituotteita. Erityisesti puuteri ja meikkivoide ovat mieleeni, koska Lumenelta löytyy erittäin vaalea sävy, joka sopii super vaalealle iholleni.
Hei!
Löytyy Lumenen heleyttäjä ja luomiväriä ainakin, ehkäpä jopa jotain muutakin. Juu, löytyy valokynä ja silmämeikin pohjustusaine sekä meikkivoide :)
Lumenen aurinkopuuteri löytyy sekä jokunen huulikiilto, joten täydennystä kaivataan :)
Löytyy paljon Lumenea ja suosikki on rauhoittava silmänympärysvoide :D
Kynsilakkoja löytyy, vaikka eivät meikkilaukussa kuljekkaan mukana.
Lumene on suhteellisen tuttu merkki meikkipussissa mm. luomivärien, huulipunien ja -kiiltojen osalta, mutta tämän vuoden uutuuksiin en ole vielä ehtinyt tutustua. Blueberry Curl on yksi suosikkiripsareistani, joten erityisesti tuota uutta keltahylsyistä ripsiväriä pitäisi ehdottomasti kokeilla!
Kyllä kosmetiikkakaapista löytyy paljonkin Lumenea. Nyt odottelen myyntiin tuota BB-voidetta, joka sinunkin arvontapaketistasi näyttää löytyvän. :)
Meikkipussistani löytyy useita Lumenen tuotteita mm. puuteri, ripsiväri, kulma- ja rajauskynä sekä kynsilakkoja. Olen kyllä tykännyt!
Ohhoh mikä paketti! Kyllä kelepais :P
Jonkun verran Lumenea löytyy, muutama kynsilakka ja yksi huulikiilto ainakin :) Huulikiillot ainakin on ihan lemppareitani, juuri oikean sävyisiä oon löytänyt Lumenelta!
Ripsivärini ovat yleensä aina Lumenelta, sillä niihin voi laadun puolesta aina luottaa.
Löytyy jo monenmoisia Lumenen tuotteita mm. kynsilakkoja, kasvovettä, meikkivoidetta ja monia muita, lisäys ei olisi pahitteeksi :)
Ihana arvonta! Tällä hetkellä minulta löytyy Lumenen silmänympärysvoide, heleyttäjä ja kasa huulikiiltoja.
Ihonhoitotuotteita löytyy minulta ennestäänkin.
Lumenen tuotteita löytyy kyllä, sekä meikkejä että ihonhoitotuotteita!
Piti oikein tarkastaa oman meikkipussi sisältö, ja sanotaanko että kaikki muu näyttää olevan lumenea paitsi ripsari ja luomiväri. Eli kyllä tuollainen setti kelpais :)
Onpas hurja määrä tavaraa :D Multa löytyy Lumenen tuotteista luomivärin pohjustusvoide, peiteväri, kulmakyniä, silmämeikin poistoaine vedenkestävälle meikille, aurinkopuuteri (toinen matta ja toinen kimalteleva). Ja muillekin varmasti ois käyttöä!
kyllä löytyy, bb-voide ja kulmakynä.
Itselläni on myös kaikki lumenea paitsi ripsari :) kelpaa!
Wow mikä setti! Melkein koko meikkipussin sisältö on Lumenea, ollut jo viisitoista vuotta:)
Lumene sopii hyvin herkälle iholleni ja muutamia tuotteita löytyykin jo peilikaapista.
Multa löytyy tuo kuvassakin näkyvä lumenen ripsiväri ja oon kyllä tykänny hirveesti
Lumenea löytyy aika montakin purkkia ja tuubia. Suosikkimeikkivoiteeni kyllä lopettivat muutama vuosi sitten, pöh, vastaavaa värisävyä ei ole löytynyt…
Löytyy kyllä! Lumenen silmänympärysvoide (Vitamin C) sekä turvenaamio ainakin, ja meikkipuolelta Natural Coden huulikiilto.
Mukana. Lumenea löytyy tottakai, luomiväreinä ja kulmakynänä ainakin.
Oijoi mikä herkkupaketti! Meikkejä ei niinkään itseltäni Lumenelta löydy, mutta kasvo- ja vartalonhoitotuotteita kyllä.
Lumenea löytyy ainakin huulikiiltojen ja -punien muodossa.
Löytyy. Tai nimenomaan löysin! Kakkosmeikkipussin kätköistä löytyi Lumenen Hydra Drops-meikkivoide, joka on purtilosta päätellen vanhempaa tuotantoa. Liekö näitä enää edes saa? Uskaltauduin kokeilemaan, vaikka parasta ennen-päiväys oli tainnut humahtaa jo ajat sitten. Ja voi tätä kasvojen heleyttä! :D
Ihanan kesäinen kuulto. Lähdettävä kaupoile etsimään saisiko tätä lisää..
Oih, mikä arvonta! Lumenelta minulla löytyy ainakin meikkivoide, aurinkopuuteri, luomivärejä, kynsilakkoja ja ripsiväri…
ihonhoitotuotteita.
meikkejä esim. ripsiväri
ihonhoituotteita enimmäkseen.
käsivoide, ihana palkinto todella kiva.
Minulta on varmaan aina löytynyt jokin Lumenen tuote käytöstä. Tällä hetkellä kasvovesi, kosteusvoide ja irtopuuteri. Tuosta paketista riittäisi kyllä jaettavaksi kavereillekin.
Hei! Löytyy paljonkin ja olen ollut tyytyväinen, joten olisi hienoa voittaa lisää!
ripsivärit ja aurinkovoiteet
Vau mikä paketti! Lumenen meikkejä käytän paljonkin (puuteri, kulmakynä, huulikiilto ja luomivärit), mutta ihonhoitotuotteita en ole testaillut.
Oi, mikä paketti! Meikkipussistani löytyy aina jotain Lumenelta. Tällä hetkellä luomiväri ja kasvovoide…
Minulta löytyy Lumenen kosmetiikkaa, niin mineraali- kuin aurinkopuuteria, ripsiväriä ja erilaisia meikkivoiteita. Joku luomiväri ja huulikiiltokin on joskus tainnut olla, mutta suosikkini taitaa kuitenkin olla Arctic Aqua SOS 5min-voide, jota toivottavasti löytyisi paketistakin, paras voide ikinä! :)
Onpa reilu kilpailu! Meikkipussissa on vuosien varrella vilahtanut yksi jos toinenkin Lumenen tuote. Kokeiltua on tullut sekä meikkejä, puhdistusaineita että rasvoja. Tuntuvat pääosin sopivan herkälle ihotyypilleni, mutta on hutejakin mahtunut valikoimaan. Mielelläni testaisin noita laajemminkin, kun hinnat tuntuvat viime vuosina nousseen hiukan brändin kasvojenkohotuksen myötä, eikä kokeiluhuteihin kaupan tiskillä ole enää varaa.
Lumenelta löytyy muutamia tuotteita meikkipussistani. Luottotuotteeksi on noussut värillinen kulmavaha, jota ilman en enää voi elää. Kerrassaan kelpo tuote!
Kasapäin kynsilakkoja! Kuivuvat hetkessä kynsiin, mutta eivät koskaan purkkiin. Hyvät sudit!
Lakkaihmetippaheleyttäjämegakostauttaja-seerumi löytyy myös. Sain lahjaksi ja on ihan paras arkiaamujen mörkönaaman pelastaja! Nimeä en tietenkään muista, mutta hyvä on!
Onpas hieno paketti. Meillä Lumenea on käytetty pitkään, kaikkea pohjustustuotteista kynsilakkaan, hinta-laatusuhde pääosin kohdallaan.
Löytyy jotain, käytän pääasiassa luonnonkosmetiikkaa. Mutta monet Lumenen tuotteet ovat lähes 100 %:sti luonnon raaka-aineista. Lumene voisi kyllä enemmän panostaa luonnonkosmetiikkaan ja hommata sertifikaatit, niin ainakin minun käyttöni lisääntyisi paljon.
WAU, mahtava kasa Lumenea :) Lumene kuuluu olennaisena osana kauneudenhoidon varastoani. Lumenelta löytyy paljon helmiä, kuten ihonsävyn heleyttäjä (uskollinen käyttö jo usean vuoden ajan) sekä puhdistusöljy. Kun kuulin että tämä lopetetaan, hamstrasin näitä varastooni, sen verran on ihoni tuohon tuotteeseen kiintynyt :) Lisäksi Natural Booster huulikiillot löytyvät lähestulkoon jokaisessa sävyssä, niin mahtavia tuotteita!
Lumenen meikkivoide on aina ollut luottotuote meikkipussissa, valkoisen ja mustan silmänrajauskynän lisäksi!
Ihana arvonta!
Tällä hetkellä löytyy: Koivu & hunaja vartalonkuorinta, Beauty base meikin pohjustusvoide, Beauty base peitevoide, huulipuna sekä puhdistusemulsio ja kasvovesi :)
Meikkilaukussa on melkein ainoastaan Lumenea!
Oi, noita olisi ihana päästä testaamaan. Meikkipussista löytyy lumenen luomiväri ja huulikiilto.
Muutama luomiväri ja vartalovoide löytyy minulta. Ihanan värikkäät luomivärit kuvassa… :) Oikea kesäpakkaus!
Ei löydy, mutta tyttöystävältä löytyy. Olis kiva lahja hänelle.
Lumene on kyllä kestokamaa meikkipussissani, tällä hetkellä minulla on ainakin huulikiiltoja, meikkipuuteri, huulipunia ja silmämeikkikyniä merkiltä.
Kiva arvonta!!
Kynsilakkoja löytyy ja ripsivärejäkin on tullut kokeiltua. Teiniä aloitin kosmetiikan käytön Lumenen tuotteilla, joten tuntuu tutulta ja turvalliselta merkiltä
Mahtava palkinto!
Lumene on yksi suosikki meikkimerkeistäni ja minulta löytyykin kasvojenpuhdistusaine, kasvovesi, päivävoide, muutama kynsilakka sekä meikeistä huulipuna, luomiväri, kulmakynä ja kulmakarvageeli.
Omasta “beautyboxista” löytyy Lumenen tuotteita mutta For Men-tuoteryhmästä. Päivittäiset manailut avovaimon suusta liittyen meikkilaukun tyhjyyteen ovat päivittäistä ja tämä paketti voisi tuoda iloa pitkäksi aikaa hänen päivittäisiin meikkaushetkiin.
Löytyyhän multa Lumenea, ja mielelläni lisää ottaisin. Valmiiksi löytyy ainakin puuteria, meikkivoidetta ja kulmageeliä.
Löytyy Lumene natural coden ripsiväri! Se on ihan suosikki:)
Minulla on Lumenen puuteri, huulipunia ja ripsivärejä sekä pudistusemulsio.
Lumenelta löytyy kynsilakkoja ja kulmakyniä jo meikkipussistani.
On minulla kajalia, ripsivärejä ja kynsilakkoja entuudestaan mutta palkinto tulee tarpeeseen.
Tällä hetkellä meikkipussista ei löydy Lumenen kosmetiikkaa. Joskus on löytynyt kyllä ja olisi tervetullutta :)
Juu, löytyy ainakin ripsiväri, luomivärejä ja huulipunia. Muutaman voisi jo heittää pois uusien tieltä :)
Lumenelta löytyy kestosuosikit: puuteri ja pari luomiväriä:)
Mahtava paketti! Lumenea löytyy pikkusen, kuten muitakin meikkimerkkejä. Olen toivottoman huono ostamaan kosmetiikkaa, eikä mikään tunnu olevan erityisen lemppari. Voisi siis katsoa josko tästä löytyisi jotain lemppari nimikkeen arvoista :) kiitoksia upeasta arvonnasta
Lumenea taitaa olla suurin osa meikeistä kun hinta-laatusuhde on mielestäni hyvä. Puuteri, ripsari, monen monta huulikiiltoa jne. Lisäksi kosteusvoiteita. Hieno paketti arvonnassa!!!
Tällä hetkellä ei löydy yhtään – eikun hetkinen, yksi Lumenen kynsilakka on :)
kynsilakkoja löytyy,joskus on ollut myös ihonhoitotuotteita
Ohhoh, jopas on paketilla kokoa. Lumenea löytyy jonkin verran; ihonhoito- ja puhdistustuotteita sekä joitain kynsilakkoja. Meikkejä ei taida löytyä tällä hetkellä lainkaan. Nyt vaan peukut pystyssä jännittämään.
Voi, kuinka ihana palkintopaketti! <3
Meikkipussissa näyttää olevan Lumenen meikkivoide, 2 huulikiiltoa, 1 hoitava huulilakka, peitepuikko, poskipunaa ja 3 kynsilakkapulloa.
Lumene kynsilakka löytyy, joka tosin jättää aika raidallisen pinnan… :/ mutta ehkä nämä muut tuotteet yllättää positiivisesti! :)
Vuosia sitten käytössäni oli IHANA meikkivoiden, jonka valmistuksen loputta en enää osannut ostaakaan uutta.
Osan tuotteista pitäisin varmuudella itse, osalla ilahduttaisin työkavereitani :)
Lähes kaikki pussissa on Lumenea, sillä olen ahkera Espoon tehtaanmyymälän kävijä! Mutta uutuuksia tulee ostettua harvoin, joten nyt olisi hyvä tilaisuus päästä niitäkin kokeilemaan!
Meikkipussin sisällöstä suurin osa taitaa olla Lumenen tuotteita. Hinta-laatusuhde on mielestäni erihyvä. Oman meikkaamisen osalta isoimmat ja enimmät kehut on irronnut Lumenen huulipunalla.
Löytyy tietenkin, on kiva tukea kotimaista kosmetiikkamerkkiä. :) Erityisesti olen tykännyt Lumenen meikinpoistoaineista, ne sopivat hyvin iholleni.
Löytyyhän niitä, kovassa käytössä ainakin aurinkopuuteri ja huulipunat !
No löytyy toki, ei nyt ihan kaikki mutta melkein. :) lumenen tuotteet ovat tosi hyviäja laadukkaita, hintakin on viime vuosina kivunnut ylös päin…
Muutamia tuotteita löytyy, esimerkiksi itseruskettava ja hohtoa tuova voide kasvoille. Mielelläni testailisin myös meikkejä :)
Löytyy muutama kasvoputsari, vartalokuorinta ja rasva.
olen kokeillut myös kynsilakkoja ja ripsaria.
Kylppärin kaapista löytyy muutama Lumenen tuote, lähinnä voiteita. Meikkipussista ei niinkään…
Lumenen tuotteita löytyy niin meikkipussista kuin Kylppärin kaapeista! Ihania tuotteita!
Ihana arvonta! Tällä viikolla ostin Lumenen Blueberry ripsarin. Meikkipussista löytyy myös ihonsävyn heleyttäjää, kynsilakkoja, pari luomiväriä jne :)
Jee! Löytyy niin meikkipussista kuin suihkukaapista ja kylppäristä!
Wau! ei voi muuta sanoa, hienoa. Lumenen ykköstuotteita ovat mielestäni red neutralizer-peitevoide ja blueberries-sarjan ripsarit. Voiteissa ja kynsilakoissa löytyy myös omat lempparit. Ihania!
Lumenen Blueberry Volume Mascara sekä tavallisena, että vedenkestävänä versiona on ehdoton luottoripsivärini. Muitakin yksittäisiä tuotteita löytyy, mutta tuota edellä mainittua on aina oltava meikkipussissa!
Kyllä löytyy. Lumenen tehtaanmyymmälä löytyy läheltä :)
Jonkin verran löytyy Lumenen tuotteita jo entuudestaan. Sekä meikkejä, että ihonhoitotuotteita. Mielellään ottaisin lisääkin. :)
Lumenen tuotteita tuli joskus vuosia sitten käytettyä, tällä hetkellä niitä ei kotoa löydy. Voisihan niitä kokeilla uudelleen…
Meikkilaukusta löytyy yksi ripsiväri ja luomiväri, mutta erilaisia ihonhoitotuotteita löytyy kyllä kylppärin tason päältä aika montakin erilaista. Ja löytyypä vielä yksi kynsilakkakin.
Meikkilaukusta löytyy Lumenen luomivärejä ja kynsilakkoja. Toivottavasti arpaonni suosisi ja pääsisi kokeilemaan sellaisiakin tuotteita, joita itse ei ole tullut hankittua :).
Tietenkin löytyy! Suosin kotimaista ja tykkään ko firman innovatiivisesta otteesta. Lakansiemenet, herukat ja muut käyttöön- hyvä, hyvä juttu.
Perussettiäni ovat Blueberry mascara ja Lumenen aurinkopuuteri.
Lumenelta käytössä ovat meikinpoistoaine (ylivoimaisesti paras!) ja uusi tuttavuus silmänympärysvoide. Meikkipussissa on Lumenen maskara ja kulmaväri.
Ihana arvonta, meikkivarastoni kaipailisikin täydennystä! Lumenen meikkejä ja rasvoja löytyy ennestään jonkin verran. Olen koukuttunut Lumenen päivävoiteeseen sekä silmänympärysvoiteeseen, Lumenen kulmakynä on myös vakkarikäytössä.
Lähed kaikki kosmetiikka nykyisin Lumenea!
Onpa kyllä melkoinen palkinto, vau! Meikkilaukusta löytyy tällä hetkellä ainoastaan Lumenen aurinkopuuteri.
Lumenea on löytynyt meikkipussukasta varmaan siitä asti kun äiti antoi teinille luvan ensimmäiseen ripsiväriin :)
Löytyy huulikiilto ja puuteri.
Löytyy heleyttävää päivävoidetta, kulmavahaa ja aurinkopuuteri. Mut hui kauhee miten iso paketti sulla on arvottavana! :)
Kyllä, puuteri.
Minullakin on meikkipussissani lähes ainoastaan Lumenea. Ainoastaan meikinpuhdistustuotteet ovat tällä hetkellä toista merkkiä.
Lumenea löytyy :) Tällä hetkellä meikkipussissani on aina mukana muutama Lumenen kajaali ja pieni kolmen luomivärin paletti.
Lumenea löytyy niin itseltä kuin tyttäriltä. Ihonhoitotuotteista kuorinta-aineita ja kasvonaamio, meikeistä poskipuna, rajauskyniä ja luomiväri.
Löytyy! Lumenea löytyy aina kasvovoiteista luomiväreihin. Uusi lemppariripsari on juuri tuo kuvassakin näkyvä liila putkilo. Vaaleanvihreää Natural Code-luomiväriä kaipailisin taas valikoimiin, tänä kesänä en ole sitä mistään löytänyt ja vanha rasia hajosi tippuessaan. Mukana siis arvonnassa!
Lumenea löytyy useampikin purtilo. On meikkivoidetta, kosteusvoidetta, kasvonaamiota ym. Hyväksi havaitut ja lisää kelpaa aina. Mukana arvonnassa!
Oispas mahtava saada tällai erivärisiä luomivärejä ja muuta kivaa testiin, kun niitä ei tuu jostain syystä koskaan ostettua. Lumenea kyllä löytyy, aina joku kosteusvoidepurkki kylppäristä, ja heleyttävä kesäkasvovoide on mun lemppari jonka tuoannon ain alkukesästä säikähdän olevan lopetettu.. Kokeillaan onnea!
Kävin hakemassa meikkilaukun ja katsoin mitä lumenen tuotteita siellä oli, muutama kynsilakka ja huulipuna sekä puhdistuspyyhkeitä.
En ole mikään meikkien suurkuluttaja, jos onnetar kerrankin suo arvonnassa voiton, niin otan muutaman tuotteen itselleni ja loput menee tyttären synttärilahjaksi (meikkien suurkuluttaja).
Ihana arvonta ja ihana palkinto!
Minulta löytyy Lumenelta Kiillon ja punaisuuden häivyttäjä, putsareita ja jokunen kynsilakka. Olisi mahtava saada testattavaksi lisää Lumenen tuotteita! :) Mukana siis arvonnassa!
Meikkipussista löytyy entuudestaan muutamia lumenen tuotteita, joista on vuosien mittaan tullut todellisia kestosuosikkeja! Erityisesti blueberry mascara ja aurinkopuuterit ovat nousseet hinta-laatu suhteeltaan lyömättömiksi.
Tottakai löytyy, varmaan kaikilta suomalaisnaisilta.
Tähän on pakko osallistua! tykkään Lumenen tuotteista, ovat hellävaraisia ja sopivat melko laajalle skaalalle ihmisistä. Tarvetta olisi näille tuotteille.
Löytyy ainakin kynsilakkaa, ripsaria ja silmämeikinpoistoainetta :)
löytyy ripsari :)
Muutamia tuotteita löytyy ja olen ollut niihin tyytyväinen.
Tällä hetkellä meikkipussista löytyy ainoastaan Lumenen ripsiväriä. Kokeiltu on myös jotakin luomiväriä sekä meikinpoistoainetta. Hyvin on ne vähät kokeillut tuotteet toimineet :)
Löytyy yllättävän paljon kun nyt aloin miettimään. Huulikiiltoja, peitevoiteita, kynsilakkoja, heleyttävää meikinpohjustusta, irtopuuteri… ainoastaan luomivärejä ei näytä olevan joten olisi kivaa päästä testaamaan.
Löytyy! Pienen tauon jälkeen taas useamman tuotteen verran
Eipä taida löytyä:)
Muutama Lumenen kynsilakka ja joku ripsiväri taitaa löytyä, kaikki tosin muutaman vuoden takaa – näitä uudempia olisi kiva päästä testailemaan :)
Löytyy vaikka ja mitä, mm. irtopuuteria, kulmakarvageeliä, ripsaria, meikinpohjustusvoiteita, peitevoidetta.. Ei tosin paljon mitään noista mitä paketissasi näkyy olevan, siksipä olisi kivaa päästä testaamaan!
Oi kyllä löytyy! Lumenen itseruskettava (eli minun sanoin itsari, hehhe :D) on paras kaikista kokeilemistani. Taakse jäävät jopa monien ylistämät Piz buin ja St Tropez. Lisäksi Spa-sarjaa löytyy kylpyhuoneen puoleta melkoisesti.
Meikkipuolelta ei taida olla kuin ehkä joku vanha kuivunut kynsilakka, joten Lumenen meikkejä olisikin mukava testailla. Viimeksi olen tainnut meikata niillä lukioaikoina..
Kyllä löytyy aika paljon sellaisia ihan perus meikkejä, kuten puuteria ja rajauskyniä. Jotenkin tuttu ja turvallinen merkki :)
jee! löytyy meikkivoide ja ripsiväri. :)
Kuten varmasti monelta, myös multa löytyy perus-Lumenea kaapista. Yövoide, aurinkopuuteri ja kulmakynä ainakin on jokapäiväisessä käytössä. Noista uudemmista tuotteista oon vaan lukenut blogeista ja ajatellut, että täytyy tsekata kun vastaan kävelevät. :)
OOOO! Ihan huippis paketti! Lumenea kaapista löytyy mm. yövoide,kulmavaha, puuteri, päivävoide ja kynsilakkoja.
valitettavasti tällä hetkellä ei taida lumenen tuotteita löytyä käytöstä.jokinaika sitten oli ripsari,mutta se tuli käytettyä loppuun,
Mahtava arvonta, osallistun!! Lumenelta minulta löytyy kaikenlaista irtopuuterista turvenaamioon! :)
Sävytetty päivävoide on ollut vuosia suosikkini kesäkäytössä.
Aivan mahtava arvonta, pakko osallistua ! Meikkipussista löytyy yksittäisiä lumenen meikkejä, mm. puuteria, meikkikynää. Yleensä tulee ostettua meikit tarjousten mukaan, vaikka suomalaista olisikin kiva enemmän tukea. Toivotaan, että onni potkaisee ja pääsen kokeilemaan näitä kaikkia ihanuuksia :)
Lumenea on löytynyt aina meikkilaukusta ja kosmetiikkahyllyltä. Tällä hetkellä käytössä on Lumenen ripsiväri, kulmakarvageeli ja puuteri sekä silmänympärysvoide, heleyttävä kasvovoide ja sävyttävä kosteusvoide.
Markettimeikeistä Lumenen on suosikkini. Kasvovoide, kuorinta, naamio ja putsarit on lumenelta. Muuten heleyttäjä ja luomivärejä käytössä. Hyviä on:)
Löytyy. Tällä hetkellä kulmakynä ja silmienrajauskynä sekä ripsari.
Mahtava arvonta! :)
Kotoa löytyy Lumenea runsain mitoin. Suosikkejani ovat Lumenen ripsivärit.
Minun meikkipussistani löytyy Lumenen meikkivoide ja ripsari :)
Lumenen tuotteita löytyy meikkipussista. Esimerkiksi ripsari, luomivärejä ja kynsilakkoja. :)
Lumenen miestensarjasta deodorantit on hyviä ja jatkuvassa käytössä.. Tämä palkintokokonaisuus menisi voiton osuessa kohdalle, kokonaisuudessaan kyllä vaimon käyttöön, jolla toki myöskin on omat Lumene-suosikkinsa.
Valitettavan harvoin tulee lumenea ostettua kalliihkojen hintojen takia, mutta nyt käytöstä löytyy pari kynsilakkaa, vanhemman mallin aurinkopuuteri, ja SOS-voide.
Ihan mieletön arvonta! Omasta meikkipussista löytyy jos jonkinmoista Lumenen tuotetta! Tykkään etenkin blueberry ripsiväristä sekä silmämeikin puhdistusaineesta! Myös Lumenen kynsilakkoja tarttuu vähän väliä kauppareissuilta matkaan mukaan niiden pirteiden sävyjen vuoksi!
Kiitos muuten tuhannesti kattavistä Köpis-vinkeistä! Itse olen viikon päästä lähdössä matkaan, joten vinkit pääsevät heti käyttöön! :)
Lumene on ollut nuoruudesta lähtien enemmän tai vähemmän käytössä. Uusi kynsilakka Lumenelta on viimeisin, viikon takainen ostos.
Ihana paketti, sormet ristissä täällä toivotaan onnettaren suosivan minua! Lumenea löytyy meikkipussista, käsilaukusta, autosta ja työlaukusta. Ripsiväriä, huulikiiltoa, puuteria ym. Lisää toki mahtuu vielä..
Lumenen meikkipuuteri on ehdoton. Se on käytössä päivittäin ja tällä hetkellä myös ripsiväri on Lumenelta. Luotan Lumeneen :)
Lumenea löytyy kyllä. Luomiväristä ripsariin. BB-voiteesta suihkugeeliin. Huulipunasta meikinpoistajaan. Olen aina ollut Lumene-tuotteiden fani.
Taitaa yksi lumenen valkoinen luomiväriä löytyä, ehkä joku silmänrajauskynä/muu juttukin.
Kui huima palkinto, suosisipa onnetar tällä kertaa! :)
Löytyy ja montakin tuotetta, haluan tukea kotimaista merkkiä!:)
Kirkastava seerumi löytyy kosmetiikkavarastostani :)
Kyllä punainen kynsilakka!
monenlaisia tuotteita löytyy minullakin, mutta eihän lisäys pahaa tekisi :)
mukavaa kesänloppua sinulle !
Kynsilakkoja löytyy aika montakin. Joskus aikanaan tykkäsin ihan hurjasti mustaherukkasuihkugeelistä, mutta enää en ole sitä missään nähnyt, lienee lopetettu?
Minulla on Lumenen ripsiväri.
Löytyy monia kynsilakkoja ja ripsari! :)
Löytyy täältä minultakin, ainakin luomiväri ja puuteri. Oispa paketissa ihanan monta kynsilakkaa. :)
Lumene on luottomerkki,joten löytyy putelia ja purnukkaa moneen “vaivaan”…uudet kelpais kyllä :)
Lumene on luottomerkki,joten löytyy putelia ja purnukkaa moneen “vaivaan”…uudet kelpais kyllä :)
En pärjäisi päivääkään ilman Lumenen ruskean sävyistä kulmien muotoiluvahaa ja poskipunaa!
Luottotuotteeni on Lumenen kulmakynä. Lisäksi minulta taitaa löytyä muutama Lumenen kynsilakka.
Sävyttävä päivävoide on päivittäisessä käytössä näin kesällä, luomiväritkin hehkuvat ihanissa väreissä!
löytyy!:)))
luultavasti ei tällähetkellä ole
ei vielä löydy, mutta ehkäpä kohta
Lumenea löytyy meikeistäni jonkin verran, enimmäkseen peruspuuterit ja ripsivärit. Olisipa kyllä ihana päästä kokeilemaan erilaisia luomivärejä ja voiteita ja mitä kaikkea siinä paketissa nyt onkaan. Itse ei oikein raski meikkihin paljoa tuhlata.
Lumenea löytyy kyllä, huulipunia ja ripsiväri
Löytyy Lumenen puuteri ainakin, mutta ei tällä hetkellä varmaan muuta.
Kyllä löytyy huulipunaa poskipunaa mutta enempikin saisi olla :)
Silmämeikin puhdistusaine ja sävyttävä kosteusemulsio löytyy :)
Löytyy Lumenen puhdistusaineita ja puuteria.
Vitsi että on paljon noita tuotteita! Kyllä siltä ihmisseltä, joka tuon paketin voittaa voi päästä parit riemunkiljahdukset. Minulta löytyy Lumenen Natural Code ripsiväri ja silmämeikkikynä.
Lumenen kasvovettä löytyy.
Jo vain! Läytyy ainakin vedenkestävä ripsiväri, silmänrajauskynä, kulmakynä, kulmakarvageeli, valokynä, aurinkopuuteri, huultenrajauskynä, meikinpohjustusaine ja silmämeikinpoistoaine. Eli yllättävän paljon kun kävi muistelemaan ja listaamaan :)
Hei! ompas kiva arvonta! Multa löytyy erittäin onnistunut ostos LUMENE Blueberry Liquid Eyeliner. Aivan ihana. Näyttää matkakoolta mutta on kestänyt tosi hyvin jatkuvassa käytössä.
löytyy
löytyypi
kyllä löytyy
Ei löydy
löytyy silmämeikinpoistoaine ja voiteita
Ei löydy Lumenea meikkilaukusta, koska en omista vielä meikkilaukkua ;)
Meikkihyllystä löytyy toki Lumenea, ainakin ripsivärejä, huulipunia ja kynsilakkoja. Kyl meikkilaukku pitäisi ostaa varsinkin jos palkinnon voitan.
Ihanan muhkea paketti :) Tällä hetkellä meikkilaukustani löytyy Lumenen nudehuulipuna, mutta se on jäänyt aika vähälle käytölle.
En omista Lumenen kosmetiikkaa, mutta mielelläni kokeilisin :)
Meikkipussista löytyy tällä hetkellä Lumenen vedenkestävä ripsiväri ja Natural Code -puuteri. Kynsilakkojakin on kertynyt muutama kappale Lumenelta. Turvaudun lähes aina Lumeneen, ellen jaksa netistä ryhtyä tilailemaan muuta. :)
Multa löytyypi ainakin vedenkestävä ripsari ja Natural Codelta puuteri ja meikkivoide. Hyväksi merkiksi olen Lumenen todennut :)
Meikkipussista löytyy Lumene Natural Coden meikkivoide, puuteri & musta rajauskynä. Taistelin monia vuosia löytääkseni oman meikkivoide-/meikkimerkkini ja Lumene Natural Code oli vastaus rukouksiini!
Ei löydy vielä, mutta nämä meikit menee lahjaksi vaimolleni, jos voitan!
Löytyy, Blueberry mascara, Natural Code-sarjalta kajali, ripsiväri, huulipuna, mascara, huulikiilto sekä kynsilakka.
Löytyyhän sieltä ainakin meikkivoide ja puuteri
Kyllä löytyy mm. meikkivoide, puuteri, ripsiväri, kulmakynä…
Tällä hetkellä tuotteita ei löydy
Tyttöystävälle tässä olis pakettia …
Löytyy, ripsari ja kajal-kyniä
Ei löydy
Löytyy etenkin Lumene Natural Coden tuotteita! Meikkivoiden tosiaan kovassa käytössä koska hinta-laatu suhteeltaan loistava sekä ainoa tarpeeksi vaalea meikkivoide iholleni jonka olen marketeista löytänyt :)
Ripsiväri, meikkivoide ja puuteri tällä hetkellä käytössä.
mulla ei…mutta muijallani löytyy
perusmeikit löytyy
ei tällä hetkellä
puuteri, huulipuna,ailaineri,ripsiväri on
Lumene For Men Parranajovoide,
Lumene For Men Rauhoittava Partabalsami vaimon ostamana
Parranajovoide on kiva.
Joitakin minulla on noista.
perusmeikkejä löytyy, täydennys olisikin tarpeen..
himpun verran, huulikiilto
Wau! Olis upea paketti ja mielelläni testailisin. Pitkään aikaan en ole mitään uutta meikkirintamalla kokeillutkaan.
Meikkipussista taitaa löytyä ainakin lumenen ripsari.
Hieno paketti. Omistan ainakin lumenen puuterin.
Tuosta satsista saattaisin saada minäkin jotain:) 15v tyttö pitää huolen että minun meikkipussini pohja pilkottaa tätä nykyä aina:)ryppyvoiteet säilyvät…;)
jotain löytyy
Upea arvonta!
Löytyy huulikiilto sekä luomiväri :)
Kyllä, aivan ihana lumene natural ripsiväri:) harmi vaan kun on melkein loppu, kun oli hyvä esimerkiksi koulumeikkiin:(
ripsiväri löytyy
luomiväriä löytyy
VAU mikä paketti!!! Itseltäni löytyy tällä hetkellä vain Lumenen Natural Code ripsiväri.
minulta löytyy natural coden meikkivoide ja puuteri.
ripsiväri ja luomiväri
Totta kai löytyy ainakin ripsaria.
Löytyy ripsiväri ja huulikiilto,mutta lisää mahtuisi:)
Puuteri ja ripsiväri on.
Löytyy, meikkejä ja kosteusvoiteita
löytyy Lumenen huulipunia, muutama ripsivari ja rajausväri
Pienessä määrin löytyy, mutta enemmänkin jotain hiukan vanhempia tuotteita.. uutuuksia en ole Lumenelta pitkään aikaan päässyt testailemaan..
Ei löydy vielä.
On ollut kasvovoidetta.
Ei löydy.
Huhhu mikä paketti…
Lumenen fani olen ollut jo useita vuosia. Tällä hetkellä luottotuotteena Lumene Natural Coden meikkivoide, täydellisen kevyt kesämeikkivoide – tosin toivoisin, että samaan sarjaan tulisi joku hieman peittävämpi versio myös (tai sitten kokeilen heidän toista mineraalimeikkivoidetta, saattaa olla erilainen)! Natural Code Mineral Bronze & Blush kombo on myös meikkipussissa, tosin se on enemmän talvituote, sen verran vaaleat sävyt ettei oikein ruskettuneella iholla näy mitään eroa :)
Crystal Radiance Skin Perfector (vaaleanpunainen tuubi) oli ennen suursuosikki, nyt sitä ei vissiin saa mistään enää (muualta kuin ulkomaalaisista nettikaupoista), mutta ehkä melkein saman nimen alla kulkeva Crystal Radiance Primer tuote on yhtä hyvä, pitää kokeilla :)
Ja kasvovoiteetkin taitavat tällä hetkellä olla Lumenelta. Eli kyllä hinta-laatusuhde on tässä kohdillaan, aina kotoa löytyy jotain Lumenelta :)
löytyy huulipuna ja puuteri
Kyllä löytyy-
Löytyy huulikiilto ja ripsiväri, lisää kaivattaisiin…
Oi mikä arvonta! Tällä hetkellä taitaa löytyä vain lumenen pikakaunistaja, mutta kyllä monet tuotteet tuttuja on :)
hienoa, käytän muutenkin lumenea ja olen tykännyt suurimmasta osasta tuotteita, testaisin nämä mielelläni..
Aurinkopuuteri aina, luomiväri ja kajali sekä kulmakynä.
Lumenen huulikiiltoja löytyy
Lumenen tuotteita löytyy kyllä. Pari luomiväriä, ripsari ja puuteri ainakin.
Lumenen huulikiilto on tärkein tuotteeni meikkipussukassa. Lumenen ihonhoitotuotteita olen myös kokeillut.
kasvovoidetta löytyy
ei tällä hetkellä taida löytyä.. mutta olisipa ihana päästä kokeilemaan.. Kesän jatkoa kaikille..
Kyllä tuosta riittäisi antaa myös työkavereiden testattavaksi,
on niin iso setti. Tällä hetkellä löytyy time freeze meikkivoide, kosteusvoide, puuteri, mustikka-ripsiväri.
Todellakin löytyy, irtopuuteri, meikkivoide, ripsiväri, muutama luomivärisetti, huultenrajauskynä, kajal, useampi huulikiilto, kynsilakkoja..löytyy myös Lumenen päivä- ja yövoiteet jne sälää
Nyt on tässä loppukesästä ja sykyllä useampi erityylinen juhla – työ-sekä vapaa-ajalla tiedossa eli todellakin olisi ihana saada tämä paketti testattavaksi!
löytyy toki, ihonhoitotuotteissa enemmistönä
Eipä löydy,käytän aika vähän meikkejä.
bluberry maskara
olispa kiva mahdollisuus saada käytettäväksi meikkejä!kyllä löytyy:huulipunia ja erilaisia puhdistustuotteita.
Lumenea löytyy meikeistäni jonkin verran, enimmäkseen peruspuuterit,kynsilakat ja ripsivärit.
Kyllä löytyy: ripsiväri, luomiväri, poskipuna, meikkivoide,monta huulipunaa ja kynsilakkaa, lisäksi puhdistusvoide, kasvovesi, kosteusvoide ja yövoide
Ripsiväri löytyy.
Olen käyttänyt Lumenen valokynää, mutta muita tuotteita en ole käyttänyt, niin upea paketti, että olisi ihanaa päästä testaamaan noita Lumenen tuotteita!
Kaikki ihonhoitotuotteeni ovat jo pitkään olleet Lumenea, olen ollut niihin erittäin tyytyväinen ja myös meikkejä mm. ripsiväri, aurinkopuuteri, rajauskynät sekä huulipuna löytyy tälläkin hetkellä meikkipussistani.
Löytyy ainakin ihon sävyn heleyttäjää ja joitain luomivärejä. Laadukas kotimainen sarja, tulisi käyttää enemmänkin!
löytyy ainakin puuteri joka on ainakin kolme vuotta vanha, ehkä saman ikäinen ripsari. Kotiäitinä ei oo ollut juuri aikaa eikä varaa ostella meikkejä.
Lumenea olen käyttänyt “aina”, se sopii mun herkälle iholle… on valokynä..(lopussa), kasvojen puhd geeli, ripsiväriä (lopussa), huulipunia (ns kesävärit lopussa), kosteusvoide on jo loppunut ja uutta pitäis hommata…
Pidän lumenesta, sillä se on todella luonnollista ja luotettavaa. Tällä hetkellä minulla on lumenen kosteuttava meikkivoide ja luomiväripaletti, myös punaisuuden tasoittaja on luottotuotteeni! Palkinto näyttää mahtavalta! :)
Natural coden luomiväri löytyy.
Lumenea on löytynyt meikkilaukusta meikkaamisen aloittamisesta alkaen, eli noin 17 vuotta. Käytän muitakin tuotteita, mutta aina Lumenen meikkivoidetta, peitevoidetta ja puuteria. Myös puhdistustuotteet ovat Lumenella hinta-laatusuhteeltaan loistavia.
Kaikki meikit mitä ostan on Lumenen ;)
Kiva palkinto, käytän paljon lumenen tuotteita
Kyllä löytyy
Löytyy. Ilman Lumenen silmämeikinpohjustusvoidetta ei silmämeikin tekemisestä tule yhtään mitään.
Silmämeikinpuhdistusainetta ja ripsiväriä
Lumenella on erinomainen hinta-laatusuhde,luotan tuotteisiin ja käytän niitä mielelläni
Jep, pari huulipunaa, huulten rajauskynä, meikkikynä, puuteri ja kaksi luomiväripalettia. Hinta – laatusuhde Lumenella kyllä kohdallaan…
Yksi tuote löytyy.
Löytyy poskipuna ja ripsari
Ripsiväri ja huulipuna
Ei löydy
Olis mahtavaa olla onnettaren suosikki!
Meikkipussista löytyy ripsiväri ja kaksi huulipunaa.
WOUW pikä paketti jaossa! :)
Meikkipussista löytyy lumenen aurinkopuuteri/poskipuna-combo ja muutama kynsilakkakin taitaa olla. Mutta eiköhän muutama tuote vielä sekaan mahtuisi :)
Eipä taida löytyä
löytyy ripsiväri sekä silmämeikinpoistoaine
Löytyy
Ripsiväri ja vähän väriä antava päivävoide
Eipä löydy
Kyllä lumenen tuotteita löytyy jonkin verran. Kynsilakkoja, päivävoidetta, luomiväri ja puuteri.
Joitain kasvorasvoja, meikkivoidetta, ripsari (ei pysy ripsissä), kynsilakkaa, huulipunaa, meikkikyniä.
aina löytyy jokin lumenen tuote
Löytyy meikkipuuteri, joka on suosikkini.
Lumenen tuotteista löytyy vaikka mitä. On kynsilakkoja, huulikiiltoja, huulipunia, puutereita, meikkivoiteita, luomivärejä, ripsareita, kulmakyniä, eyelinereitä, kajaleita, erilaisia puhdistusaineita ja rasvoja. :)
Olen ollut todella tyytyväinen Lumenen tuotteisiin
Rasvoja, puhdistusaineita, meikkivoiteita ja huulipunia löytyy :)
Meikkilaukut ovat melkeinpä täynnä Lumenen tuotteita.
Muutama Lumenen päivävoide löytyy.
Löytyy luomiväri ja huulipuna.
Ei löydy yhtään! :(
Löytyy, heleyttävä meikinpohjustusaine ja ripsiväri!
Löytyy kasvojen puhdistusgeeli.
Minulla on vuosien varrella ollut ja on tälläkin hetkellä jos jonkinlaista Lumenen tuotetta. Kulmaväriä, luomiväriä, poskipunaa, puuteria, huulipunia miljoonia, kynsilakkaa. Ystäväni Belgiasta käydessään ostaa aina Lumenen ihovoiteita, koska niitä ei myydä Belgiassa. Tuosta palkintopaketista riittäisi monellekin naiselle kosmetiikkaa, oispa ihana voittaa :)
Löytyy ripsaria,puuteri,erinäinen määrä naamarasvoja. Lumene on hyvä,minulle sopiva merkki.
Joitakin satunnaisia tuotteita löytyy :)
Löytyy ripsiväriä ainakin
Lumenen ripsivärejä löytyy ja rajauskyniä.
Löytyy muutama Lumenen luomiväritrio sekä tavallinen puuteri=)
Zau, meikkikyniä, puhdistusmaitoa ja kasvovettä. Väreille olisi käyttöä, talveen ei saa haalistua.
Lumenen kosmetiikkaa löytyy jonkin verran omasta takaa. Varsinkin Natural Coden tuotteista luomiväri, huulipuna ja eyeliner ovat käytössä joka päivä. :)
löytyy jotain
Löytyy lumenen ripsiväri ja huulipuna ja muutamia luomivärejä
Löytyy ainakin silmämeikinpuhdistusainetta, kynsilakkaa, ripsari ja huulipuna.
Jonkin verran löytyy. Lumenen valokynä täytyy aina löytyä meikkilaukusta.
Meikkipussista löytyy Lumenelta ripsiväri, luomiväri, huulipuna, poskipuna, silmänympärysvoiteita, kynsilakkaa.
Tällä hetkellä ei löydy mitään Lumenen tuotetta mutta aikaisemmin olen käyttänyt useita.Pitkään aikaan ei ole tullut hankittua mitään kosmetiikkaa koska rahattomana työttömänä niille vähäisillekin rahoille on ollut niin monta tärkeämpää kohdetta.Olisi tietysti mahtavaa voittaa tuollainen satsi tuotteita ja laittaa taas pitkästä aikaa itseään kun menee esim.työhaastatteluihin.
Olispa mahtava meikkipaketti :) Minulta löytyy Lumenene kosmetiikkaa mm. ripsiväri ja kynsilakka.
Ei löydy.
No eipä löydy, mutta jos voitto napsahtaisi, niin tyttäreni olisi ikionnellinen!
ripsiväriä ainakin näyttäis vaimolla olevan
Löytyy mm. huulikiiltoja, luomivärejä, pari meikkivoidetta sekä ripsivärejä.
Toki löytyy, erityisesti pidän Lumenen ihonhoitotuotteista!
Tottakai.
ripsiväri mitä käytän vain jos on ihan pakko ja ihonhoitotuotteita
Onpa kiva kilpailu, palkinnosta riittäisi muillekin jaettavaksi :) Tällä hetkellä käytän Lumenen ripsiväriä ja aiemmin on tullut meikattua muillakin Lumenen tuotteilla.
Lumenea löytyy paljonkin! Lumene Natural Code vedenkestävä ripsiväri on ollu ehdottomasti kesän tärkein meikkituote, ja tietysti luomivärinpohjustaja on ollut kovassa käytössä vuoden ympäri!
Huulipunasuosikkinikin on Lumenelta,My way-Kuljen polkuani :)
Löytyy ainakin C-tuotesarjasta päivävoide, värillinen kosteusvoide, kulmageeli.
Ei, en omista mitään Lumenen kosmetiikkaa.
Huulipunia, puuteri, ripsiväri ja kynsilakka.
ripsiväri löytyy
Kyllä löytyy Lumenea jonkin verran. :)
Luottoripsivärini Lumene Natural Code löytyy.
Lumenen puuteri, Lumenen meikinpohjustukset, kajali. Sekä kasvoseerumi. Vastaava setti olisi ihan wau ;)
Kynsilakkoja on muutamia, enemmänkin voisi olla ;)
Kynsilakkoja ja ripsiväri löytyy meikkipussista.
Meikkipussista löytyy ainakin Lumenen meikkivoiteita ja silmänympärysvoidetta.
Käytän vain Lumenen huulipunia ja ripsiväriä.
Tyttöystävän kaapeista löytyy itseruskettavia, erilaisia rasvoja ja kuorinta-aineita, joita itsekin käytän! Meikit sentään jätän kauniimmalle osapuolelle :D Olisi aika mahtava voittaa tämä paketti, saisi tyttöystävälle melkoisen hienon yllärin!
Aurinkopuuteri on
Tällä hetkellä löytyy ainoastaan meikkipuuteri. Haluaisin kokeilla ainakin Heleyttävää bb-voidetta.
ripsiväri ja puuteri ainakin Lumenen
Löytyy meikkilaukusta tällä hetkellä lumenen puuteri ja meikkivoide!
Löytyy ainakin ripsiväri,huulikiilto,huulipuna,luomiväri ja meikkivoide.
Lumene on varma ja laadukas kotimainen. Kosteusvoiteita ja meikkivoide nyt käytössä.
Löytyy luomiväriä, ripsiväriä,kynsilakka, huulipuna.
Tykään Lumen tuotteista ja minulla olisi kaksi aikuista tyttöä, jotka ihastuisivat saadesssaan lisää bailumeikkeijä.
Kynsilakkoja, huulipunia- ja kiiltoja, ihonhoitotuotteita – you name it. Kertonee käyttäjän tyytyväisyydestä merkkiin.:)
Meikkivoide ja kosteusvoiteita.
Ei taida löytyä.
Löytyy meikkivoide ja huulipuna.
Löytyy puuteri ja ripsiväri.
Pari huulipunaa löytyy tällä hetkellä
Meikkilaukut on tytöille! x’D
Löytyy kyllä peitevoide tummille silmänalusille, kulmakynä ja puuteri.
Kyllä tälläkin hetkellä meikkilaukusta löytyy Lumenen ripsiväri ja poskipuna/aurinkopuuteri. Myös kasvonpuhdistusaine on Lumenen. Halusin kokeilla tuota kuvassakin näkyvää uutta oranssissa putelissa olevaa ripsaria, sen kai pitäisi kasvattaa ripsiä. Mulla on niin tyngät ripset että olis ihan sen vuoksi kiva testata :)
Löytyy luomiväri ja huulikiilto.Kyllä kelpais palkinto-
Omistan vain vähän kosmetiikkaa. Lumenelta olen jo aiemmin ostanut kynsilakan, huulipunan ja nyt viimeisimpänä Blueberry curl ripsivärin. Hinta-laatu-suhde on mielestäni hyvin kohdallaan.
Löytyy luomiväri.
huulipuna, ripsiväri, puuteri ja kynsilakkoja
Päivävoide löytyy.
Löytyy! Xylitol-päivävoide sekä meikkivoide.
Luottotuotteina minulla on Lumenelta silmänympärysvoide, vartalokuorinta ja kynsilakkaa.
lumenen puuteri + silmämeikin poistoaine
Löytyypi puuteri, meikkivoide, luomivärejä ja ripsiväri. :)
Vuosien varrella Lumene- tuotteita ollut käytössä millon mitäkin :) Ihana paketti ja tarpeeseen tulisi, omat meikkivarannot tällähetkellä tarvitsisivat todella uusimista..
Löytyy aina Lumenen hyvin kosteusvoiteita, luomivärejä, kynsilakkoja ja paljon muuta
Lumenen meikkivoide ja puuteri ovat luottotuotteita. Samoin kynsilakat.
Löytyy Lumenen kasvorasvaa, kynsilakkoja, ripsiväri ja huulikiiltoja :)
Ei tällä hetkellä löydy yhtäkään lumenen tuotetta meikkilaukustani. =)
Lumenen tuotteita löytyy, vaikka mitä. Olen vannoutunut Lumenen käyttäjä. En edes osaa sanoa miksi; On vaan aina tullut ostettua juuri Lumenea. Ihan hyvä merkki. Ei mikään luxus, mutta asiansa ajaa kyllä :)
Löytyy puuteria ja sitten kokoelma kynsilakkoja :)
Löytyy kynsilakkoja ja vedenkestävä ripsiväri.
Meikkipussista löytyy Lumenen ripsiväri, luomiväri, kulmavaha ja puuteri. Myös kynsilakkoja ja kasvovoiteita olen käyttänyt.
Löytyy! Kesälomareissulla ostin duopaletin luomiväriä, lisäksi vanhastaan on ainakin yksi ripsari, puutereita ja poskipuna. Nyt taloudessa on toinenkin meikkien kuluttaja (15-v tytär, joka innolla ja ennakkoluulottomasti kokeilee ja opettelee meikkausta), joten tuommoinen mahtipakkaus tulisi todella tarpeeseen :)
Löytyy mm. huulipunaa.
Tällä hetkellä löytyy vain Lumenen Red neutralizer mutta tuollaiselle paketille olisi kyllä käyttöä!
Jotain löytyy…
ripsiväri ja usempi huulipuna.
Puuteri löytyy
Löytyy silmämeikin pohjustusvoide joka on pop!
Huulipunia, rajauskyniä, peitepuikko ja silmänympärysvoide löytyy ainakin minun kosmetiikkapussistani :)
Meikkipussista löytyy Lumenen ripsari, puuteri, silmämeikin pohjustusvoide ja pari kajalia. Pitäisi ostaa myös yksi hyväksi kehuttu Lumenen meikkivoide.
Huulipuna, ripsiväri ja poskipuna löytyy Lumenen tuotteista tällä hetkellä
Luomiväri on Lumenen, olen tykännyt noista kahden sävyn luomiväreistä… Uusissa näkyy olevan useampiakin!
Loman toiseksi viimeisenä päivänä katselin Lumenetuotteitani:
Mineraalimeikkipuuteri,Hoitava meikkivoide sk 20, NaturalCode matta meikkipuuteri, Silmämeikin poistovesi, Peitevoide tummille silmänalusille, Kiinteyttävä silmänympärysvoide, Kynsilakat: Runoni, Glittery ja aluslakka…
Löytyy lumenen natural code meikkivoide ja puuteri, sekä huulivoide. Olen jo pitkään halunnut testata lumenen kynsilakkoja ja luomivärejä !
Lumene puhdistustuotteita löytyy, ovat hinta-laatusuhteeltaan oivia!
kyllä löytyy ripsiväri ja puuteri
Tällä hetkellä meikkipussista löytyy ainakin lumenen ripsiväri.
Tällä hetkellä minulla on tuo Lumenen Blueberry Volume mascara. Olen kiintynyt siihen ja käytän aina sitä samaa. Joitan satunnaisia luomivärejäkin löytyy. Niiden väri pysyy mielestäni hyvin luomilla koko päivän ajan! Olen käyttänyt myös Lumenen kahta eri meikkivoidetta, jotka olivat ihan huippuja! Mielenkiinnolla haluaisin kokeilla Lumenen puutereita ja poskipunia. Näin syksyn tullen mielelläni laittaisin poskiini vähän punaa piristykseksi. Ystäväni kanssa käymme ehkä kerran vuodessa Lumenen tehtaanmyymälässä, koska Lumene on merkki, jonka nimeen vannon! :)
Ei löydy Lumenea entuudestaan
Aurinkopuuteri ja ripsiväri.
Kyllä löytyy vaikka mitä.
Ihonhoitotuotteita mm.yö- ja päivävoiteita, erivärisiä kajal-kyniä mm. valkoinen, luumu, Mineral makeup- meikkivoiteita pari kappaletta ja varmaan jotain muutakin.
Itsellä löytyy Lumene Blueberry Volume Mascara ja natural code meikkivoide+ puuteri sekä suosikkini, silmänalusvoide.
Löytyy Lumenea! 2 kulmakynää, ripsiväri, nestemäinen rajausväri ja huulikiilto :)
Kyllä löytyy, vaikka minkälaista. Suosikkimerkki jo 15 vuoden ajan!
Kyllä löytyy useampiakin Lumene-tuotteita
Kyllä löytyy ainakin päivävoide Lumenelta, ja pari muuta. Osallistun arvontaan!
Löytyy ripsari, silmämeikinpoistoaine ja huulipunia.
Kyllä löytyy! Käytän mm Lumenen kasvovesiä.
Meikkipussista löytyy Lumenen aurinkopuuteri. Tätä täydellisempää sävyä en ole muilta merkeiltä löytänyt.
Tyttöystävälle olen jotain Lumenen tuotteita ostannut ja jos mahdollisesti voitan niin tämä paketti tulee hänelle syntymäpäivälahjaksi kukkakimpun kera! :)
Lumenen huulipuna ja ripsiväri löytyy, ei haittais jos sais lisää tuotteita
Lumenen kiiltävä silmän peitevoide tuli talvella ostettua laivalta, kun kaaduin lumiseen asfaltiin..
Kyllä löytyy, koska käytän vain Lumenen -tuotteita.
pirde says: löytyy ripsiväriä,luomiväriä,huulipunaa ,meikkivoidetta ym,ym
Vain kosteusvoidetta.
Löytyy useitakin tuotteita, mm. tavallinen puuteri ja aurinkopuuteri, huulipuna ja -kiilto, sekä vedenkestävä ripsiväri.
Ostan joitakin Lumenen tuotteita, kuten valokyniä ja huulikiiltoja.
Huulipunia ja kynsilakkoja löytyy ainakin.
Meikki- ja ihonhoitovalikoimani koostuu nykyään lähes tulkoon Lumenen tuotteista, jotka ovat laadukkaita ja onneksi suomalaisia!
Löytyy ripsiväri, huulipuna ja kasvovesi.
EI LÖYDY EDES MEIKKIPUSSIA
Ei löydy
Löytyy Lumenen kynsilakkoja.
ei ole tällä hetkellä
Kynsilakkaa ehkä saattaa löytyä… :)
Lumenen mineraalipuuteri löytyy.
Meikkivoide ja puuteri löytyy! :)
Lähinnä kasvojenhoitotuotteita löytyy, olisi kiva päästä etenkin meikkejä ja itseruskettavia testailemaan! :)
Löytyy kuultomeikkivoide. :)
löytyy
ei löydy.
EI LÖYDY
löytyy
Löytyy, Lumenen silmänymp.voide sekä rauhoittava seerumi.
Lähes kaikki meikkini ovat Lumenea.
Löytyypä hyvinkin.
Löytyy muutama ripsiväri.
Löytyy kyllä. Lumene blueberry ripsiväri, aurinkopuuteri ja lumenen double stay meikkivoide.
Meikkipussistani löytyy Lumenen Natural Code-meikkivoide, hyvä ja edullinen!
Olen ihan rakastunut Lumenen Natural Code -sarjaan, josta minulta löytyy mm. 6 kynsilakkaa, 3 luomiväriä ja ripsiväri.
Ripsiväri, värivoide ja kajal.
Huulipunia, poskipuna ja voiteita löytyy tällähetkellä Lumenelta.
Ei ole meikkilaukkua.
Lumene-tuotteet ovat laadukkaita ja hyviä.
Jotain voiteita löytyy ja varmaankin huulipuna ripsari ja siinä ne taitaa olla lisä ei tekis pahaa.
löytyy toki vaikka mitä. ripsarista, kosteusvoiteeseen.
poskipunaa ja ripsiväriä
rasvaa
Lumenene rasvat ovat kovassa käytössä, mutta meikkipuoli on jäänyt vähän vähemmälle..
Kyllä löytyy, vanha kunnon merkki.
Blueberry maskara, silmänympärysvoide/geeli, valokynä
Meikkipussista löytyy mm lumenen ripsiväri, kajaali ja puuteri :)
Lumenelta mulla taitaa olla tällä hetkellä Violetti luomiväri sekä ruskea nestemäinen luomiväri. ihan hyvää perus kamaa.
Ei ole löytynyt vähään aikaan, kun olen vaihtanut vähän halvempiin merkkeihin.
Lumenen värivoiteen ostan aina kun on tarjouksessa
kyllä löytyy,huulipunaa ja voiteita…
Löytyy vaikka mitä, ja tulee löytymään :)
Löytyy ripsiväri ja silmämeikin poistoaine
minulla on aina kasvovesi, luomiväri ja rajauskynä ja ripsari
Löytyy huulipuna ja puuteri
Lumenen tuotteet on kestosuosikkeja jo monen vuoden ajalta, tälläkin hetkellä löytyy aurinkopuuteri, luomiväri ja ripsari. Taattua laatua.
Silmämeikinpoistoaine taitaa olla tällä hetkellä ainut mitä löytyy. Silloin tällöin tulee ostettua lumenen tuotteita; voiteita ja meikkejä.
Löytyy! Lumenelta on aina löytynyt itseäni mielyttäviä tuotteita. Tällä hetkellä löytyy useita meikkikyniä, puuteri, ripsari, meikkivoide jne..
Löytyy ainakin yksi ikivanha ripsari :)
Lumenen ripsivärit on ihan must, niitä löytyy aina meikkipuss(e)istani. Muita en ole niinkään kokeillut.
Kyllä löytyy ainakin puuteri, aurinkopuuteri, meikkikynä, meikinpohjustusvoide ja ripsari.
meikkivoidetta ja poskipunaa löytyy
ei löydy
Muutama Lumene löytyy.
Aika vähän löytyy
löytyy kosteusvoiteita, kynsilakkoja ja huulikiiltoja.
Huulipunaa ja ripsiväriä löytyy
Lumenea on tullut käytettyä aina, se on ensimmäisiä meikkimerkkejä joita tiesin. Nykyään meikkipussista löytyy aina lumenen valokynä, puuteri ja rajauskynä.
Puuteri löytyy
Ooh, aivan ihana paketti! Täältä meikkipussista löytyy Lumenen kivipuuteri (ihan luottotuote), sekä myös meikkivoide on Lumenen. Ripsiväreistä käytän mitä milloinkin, mutta Blueberry curlin olen ostanut enemmän kuin kerran.
mitään ei löydy
Löytyy, ja ainostaan Lumenea:) Kannatan suomalaista:)
Löytyy ainakin mineraalikuorinta ja meikinpohjustusvoide sekä silmämeikinpuhdistusaine.
Muutama Lumenen ripsiväri minulla on tällä hetkellä käytössä.
Meikkivoiteet ovat mielestäni liian harmahtavan värisiä :/
Mahtava kilpailu!! Omistan pari kynsilakkaa lumenelta.
Lumenen suihkugeeliä löytyy minulta.
Lumenen kynsilakkoja löytyy sekä kosteuttava kasvovoide ja kasvovesi.
Myönnän, en ole ikinä ostanut Lumenen meikkejä, mutta Lumenen silmämeikinpoistoaine on lyömätön!!
Voisin kyllä heittää ennakkoluulot muuten Lumenea kohtaan, ja kokeilla myös sen meikkitarjontaa.
Löytyy meikkejä ja puhdistusaineita laidasta laitaan.
Käytän Lumenea, sillä ne eivät käytä eläinkokeita.
Löytyy Lumenen ripsiväri, puuteri ja eyeliner. Suurin osa kynsilakoista on myös Lumenen.
Käytän paria Lumenen for Men-tuotteita. Tyttöystävälläni niitä on jo liikaa, mutta osallistutaan, hän varmasti ilahtuisi tästä paketista.
Kyllä löytyy mm. luomivärejä ja huulipunia.
RAKASTAN LUMENEN MEIKKEJÄ!! Kaikki minulla on Lumenea:)
Ja tahdon lisää!
En omista juurikaan meikkejä, mutta yhden pölyttyneen Lumenen kasvovoiteen löysin kaapin nurkista :D
Olisin kyllä meikkilaukun päivityksen tarpeessa, ei varmaan ole edes hygieenistä käyttää viisi vuotta vanhaa ripsiväriä edelleen :D
Kyllä löytyy..
suosin aina kosmetiikkaostoksillani suomalaisia yrityksiä ja lumene on muutenkin kilpailukykyinen useiden tuotteiden kohdalla. Hintalaatu suhde on opiskelijallekin sopiva :) !!
Lisäksi ikuinen lempparini on eräs ripsiväri lumenelta mikä oli ensimmäinen omistamani koskaan ja olen aina ostanut uudestaan sitä samaa vaikka olen muidenkin merkkien vastaavia kokeillut.. eivät olleet yhtä hyviä.
Löytyy Lumenea ainakin Natural Code rajauskynä ja ripsiväriä.
Löytyy, ripsari ja kulmakynä :)
ei taida löytyä
Time Freezer pikakaunistajaa olen käyttänyt jo vuosia -mahtava tuote muuten! Lisäksi löytyy irtopuuteri, muutama kynsilakka ja pari rajauskynää.
yövoide, meikkikynä
ei taia olla mittään
Silmänympärysvoide ainakin
Kyllä löytyy jonkin verran.
Blueberry-ripsari on suosikkini. Luomivärien värit on ihania !
Ainakin luomiväri löytyy … vaan olisipa mahtavaa saada tuo kokoelma!!
ei löydy
muutama tuote voi löytyä
aurinkorasvaa voipi olla
Ripsiväri löytyy
Löytyy luomiväriä, mascaraa ja huulikiiltoa.
ripsari ja kasvvovoide ainakin.
Kyllä löytyy… puuteri, poskipuna, peitekynä ja meikkikyniä.
löytyy ripsiväri, huulipuna, huulikiilto ja puuteri
lumenen ripsiväriä löytyy! sillä on uskomaton pysyvyys! minulla kun tuppaa vedenkestävät ja -kestämättömät ripsarit suhraantua.. ratkaisu ongelmaan, lumenen ripsarit!!!
Tällä hetkellä ei ole käytössä muuta kuin Lumenen huulipuna ja kynsilakka satunnaisesti. Monet tuotteet kuitenkin tuttuja. :)
Löytyy sillä Lumene on suosikkini, hyviä tuotteita kohtuulliseen hintaan ja sopivia sävyjä vaalealle iholleni.
Käytän Lumenen meikkivoidetta.
Kynsilakkoja ja luomiväri :)
Lumenen tuotteita löytyy vaikka millä mitalla, suosin suomalaista ja omalle iholleni sopivia tuotteita joita Lumenelta löytyy
Hieno arvonta! Meikkipussista ei juuri muuta kuin lumenea löydykkään ;)
Kynsilakat on heikkouteni ja Lumenella on kauniit loistavat värit.
Löytyy luomiväriä, huulipunia/-kiiltoja ja blueberry-ripsari on ollu ylivoimainen lemppari jo pitkään!
Oi mikä paketti! Lumenen tuotteista tällä hetkellä käytöstäni löytyy silmämeikinpoistoaine ja bb-voide.
kyllä löytyy, olen käyttänyt Lumenen tuotteita koko pienen ikäni. Ihana palkinto, voi kun saisin.
Lumenessa löytyy lähinnä yö-ja päivävoide sekä huulipuna. Arvostan kotimaisuutta, uusia tuttavuuksia tuosta setistä varmasti löytäisin roppakaupalla.
Huulipuna, puuteri ja ripsiväri löytyvät meikkipussistani. Lisäksi kylppäristä löytyy silmänympärysvoide, pesugeeli ja finnigeeli.
Lumenen kosmetiikkaan en ole vielä tutustunut muutoin kuin meikkivoiteiden ja puuterin osalta, olisi mukava päästä testaamaan muitakin tuotteita. Olen ollut erittäin tyytyväinen Lumenen ihonhoitotuotteisiin, varmasti meikitkin ovat yhtä korkealaatuisia.
Ihana arvonta! Löytyy muutamia Lumenen tuotteita, ripsivärin ja rajauskynät olen kokenut hyviksi. Luomiväreistä olen kuullut hyvää, jospa pääsisin nyt testaamaan?
Lumenea löytyy aina meikkipussista
Jestas, mikä paketti!Lumenea ollut käytössä niin kauan kuin yleensä meikkejä oon käyttänyt.Olen tykännyt, on sopinut herkälle iholleni.
Mahtava palkintosetti! Tällä hetkellä minulta löytyy vain kynsilakkaa, tykkään kyllä Lumenen tuotteista.
Tahdon osallstua arvontaan. Käytän Lumenen puuteria, poskipunaa, ripsiväriä, kosteusvoidetta ja heleyttävää meikkivoidetta. Lumenen tuotteet ovat korkealuokkaisia. Luotan Lumenen viehätysvoimaan, aina!
Kyllä löytyy. Mm. yövoide ja ripsivärit ovat Lumenella aivan parhaita!
Ihan mahtava setti!! Löytyy jotakin vanhempaa Lumenea mm. kynsilakkoja ja luomivärejä.
juu melkein kaikki on Lumenea
löytyy lumenen ripsiväri ja voide
Ripsiväri, huulipuna, kynsilakka, enemmänkin saisi olla laatutuotteita.
Tottakai suomalaiselta naiselta löytyy Lumenea :)
C-vitamiinivoide, vartalon kuorintavoide, huulipuna, puuteri. Lumenen tuotteissa on hyvä hinta-laatusuhde!
Löytyy huulikiilto, ripsiväri ja puuteri.
kyllähän noita on kertynyt Lumenen tuotteita useampiakin; useampaa sorttia meikkivoidetta, mascara, huulipunaa, hohtovoidetta, vartalovoidetta ja mitähän vielä
LÖytyy rajauskynä, kulmien muotoiluvaha, luomivärejä, huulipuna, aurinkopuuteria ja monen moista :)
Löytyy.Kaikki ripsivärit,puuterit ja huulipunat on Lumenen!
Jo kohta loppunut meikkivoide, pinkki huulipuna, 2in1 Kuoriva suihkugeeli ja ehdoton suosikkini ja vakiotuote, meikkipuuteri!
Nestemäinen kajaali sekä luomivärejä löytyy, quality stuff :)
Yllätyin Lumenen ripsarin toimivuudesta – pieni harja levittää hyvin. Silmämeikinpitopohja ja peitepuikut myös loistavia. Käytän enemmän Lumenen puhdistustuotteita kuin meikkejä.
Löytyy luomivärejä, ripsiväri ja puuteri :)