





Pidän juhlien järjestämisestä, mutta tarjoilujen valmistaminen ei ole mikään bravuurini. Arvostan helppoa ja nopeaa kokkailtavaa juhliin – sellaista, että voin mieluummin viettää aikaa vieraiden kanssa seurustellen kuin yksin keittiössä lieden edessä hikoillen. Onneksi netti pursuilee toinen toistaan herkullisempia ja helpompia reseptejä tällaisellekin kotikokkaajalle, eikä tarjoilukokeiluni ole ainakaan vielä pahemmin epäonnistuneet. Päinvastoin! Yksinkertaiset reseptit ja laadukkaat raaka-aineet ovat usein avain onnistuneisiin tarjoiluihin.
Viikonlopun tyttöjen iltaan valmistin keväisen tarjoilukokonaisuuden, joka koostui mansikka-vuohenjuustoleivistä, vihreästä salaatista, valkosuklaakuorrutteisista mansikoista ja suklaakekseistä. Valmistamiseen aikaa kului maksimissaan ehkä noin puoli tuntia, ottaen huomioon senkin, että poltin ensin valkosuklaan kattilan pohjaan ja leipien valmistumista jouduin odottelemaan turhan kauan, kun en ollut muistanut lämmittää uunia etukäteen. Voin siis suositella näitä herkkuja myös muillekin aloitteleville kotikokeille kevään ja kesän juhlia silmälläpitäen!
Mansikka-vuohenjuustoleivät
Tarvitset: Paahtoleipää, oliiviöljyä, vuohenjuustoa, mansikoita, herneenversoja, basilikaa, mustapippuria, suolaa sekä balsamico glaze-kastiketta.
Valmistus: Levitä leipien päälle oliiviöljyä kevyesti. Asettele leipien päälle kerros vuohenjuustoa, herneenversoja, basilikaa ja pilkottuja mansikoita. Laita viimeisenä päälle vielä kerros vuohenjuustoa. Mausta kevyesti suolalla ja mustapippurilla sekä Balsamico glaze-kastikkeella. Aseta lopuksi päälle vielä leipäsiivu, jos haluat. Paista uunissa n. 200 asteessa niin kauan, että leivät ovat kauniin kullan keltaisia ja vuohenjuusto hieman sulanut. Varo, etteivät leivät kuivahda uunissa!
Vihreä salaatti
Tarvitset: Vuonankaalia, punasalaattia, vesikrassia, siemenettömiä viinirypäleitä, avocadoa, pinjansiemeniä sekä balsamico glaze-kastiketta.
Valmistus: Asettele vuonankaali, punasalaatti ja vesikrassi laakealle tarjoilulautaselle. Pilko päälle viinirypäleet ja kypsä avocado. Lisää pinjansiemenet ja mausta Balsamico glaze-kastikkeella.
Valkosuklaamansikat
Tarvitset: Tuoreita mansikoita ja valkosuklaata.
Valmistus: Pilko valkosuklaa pieniksi paloiksi. Sulata suklaa kattilassa miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen. Dippaa mansikat valkosuklaaseen kannasta kiinni pitäen. Asettele mansikat esim. lautaselle voipaperin päälle ja siirrä jääkaappiin jäähtymään.
Lisäksi tarjolla oli Jules Destrooperin suklaakrokanttikeksejä (blogin kautta saatu) ja Moët & Chandon Rosé Impérial -samppanjaa.


























