
Aivan ihania kommentteja olette jättäneet täydellisestä kahvihetkestä – ja samaan hengenvetoon pahoittelen, etten itse ole ollut yhtä aktiivinen täällä blogin puolella kommentoinnin suhteen. Voisin sanoa, ettei minulla ole ainakaan ollut ongelmaa keksiä ajanvietettä vapaa-ajalle. Sitä kun ei ole ollut oikeastaan yhtään viimeaikoina! Työt vievät suurimman osan päivästä, mutta siihen päälle olen melkein kaiken ylimääräisen ajan käyttänyt erääseen projektiin. Nimittäin remontointiin! Osalle yksi remonttiprojekti riittää, toiset taas aloittavat uuden heti kun saavat edellisen päätökseen. Mutta jostakin syystä rakastan suunnitella uutta, ja ponnistella sen eteen, että jossakin vaiheessa saan huokaillen katsella lopputulosta. Ja voin sanoa, että tulette varmasti vielä kyllästymiseen asti seuraamaan aikaansaannoksiani! :)


Oi että! remontointi on ihanaa, vaikka samalla myös kamalaa jos ei asiat mene niin nopealla tahdilla kuin haluaisi. Mutta odotan innolla kuvia aikaansaannoksistasi! Sinun tyylisi on upea, sekä pukeutumisessa että sisustamisessa:)
Remontoitko omaa asuntoa? Voi että, en malta odottaa postauksia! En varmasti tule kyllästymään vaikka kuinka paljon niistä kirjoittelisit :)
En usko. En todellakaan usko, että tulen kyllästymään.
Pinterest on loistava keksintö.