Herkkupöytä illaksi

Kattaustestailujen jälkeen olinkin valmis loihtimaan pienen herkkupöydän isänpäiväillaksi. Onneksi en ollut vastuussa sen isommasta kokkailusta, sillä kaikki ei tällä kertaa mennyt ihan suunnitelmien mukaan keittiössä. Kaavailemani vaniljainen minttujuustokakku nimittäin lievästi sanottuna epäonnistui. Kauhunhetkien jälkeen kuitenkin keksin, kuinka loihtia tilalle jotain pientä herkkua jo olemassa olevista aineksista. Huh, leipomista täytyy selvästikin harjoitella enemmän! Rentoon seurusteluhetkeen sopii höyryävä kupillinen vihreää teetä, jonka sekaan voi laittaa muutaman mintun lehden makua tuomaan. Tarjolla oli pikkupurtavana parmankinkkuleipäset sekä vaniljan ja mintun makuiset ”pikkuhyvät”, unohtamatta minttusuklaakohvehteja. Ja isänpäivän kunniaksi kohotetaan Prosecco-lasillinen!

Parmankinkkuleipäset

  • Parmankinkkua
  • Hunajamelonia
  • Tuorejuustoa (esim. yrtti)
  • Romaine tai Lollo Rosso -salaattia
  • Basilikaa
  • Vesikeksejä tai muita pikkusuolaisia keksipohjia

Voitele keksit tuorejuustolla. Leikkaa hunajameloni tikuiksi. Kääri kaksi tikkua kinkkusiivun sisään. Asettele meloni-kinkkurullat keksien päälle päälle. Koristele salaatilla ja basilikan lehdillä.

Vaniljainen minttujuustokakku

Minttusiirappi

  • 1,5 dl sokeria
  • 1,5 dl vettä
  • 1 vaniljatanko halkaistuna
  • 3 oksaa tuoretta piparminttua tai minttua

Pohja

  • 175 g LU Domino Minttu-keksejä
  • 35 g voita tai margariinia sulatettuna

Täyte

  • 3-4 liivatelehteä
  • 200 g maustamatonta Philadelphia-tuorejuustoa
  • 4 dl vaniljalla maustettua rahkaa tai vaniljajogurttia
  • 2 dl kuohukermaa
  • 2 limen mehu ja raastettu kuori
  • Koristeluun
  • reilusti tuoretta minttua

1. Mittaa kaikki minttusiirapin ainekset kattilaan. Kiehauta ja keitä siirapiksi (n. 15-20 minuuttia). Nosta kattila liedeltä ja jäähdytä hieman

2. Poista mintun oksat. Murskaa Domino Minttu -keksit jauheeksi monitoimikoneessa. Sekoita joukkoon sulatettu rasva. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.

3. Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen. Sekoita tuorejuusto ja vaniljarahka keskenään. Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Kääntele vaahto juusto-rahkaseokseen ja mausta täyte limen mehulla ja raastetulla kuorella. Liuota liivatelehdet, joista on puristettu liika vesi pois, vielä lämpimään minttusiirappiin.

4. Kaada seos täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan hyvin sekoittaen. Kaada täyte keksipohjan päälle ja peitä vuoka kelmulla.

5. Hyydytä kakkua jääkaapissa vähintään 4 tuntia tai yön yli. Koristele pinta mintunlehdillä.

Vaniljan ja mintun makuiset pikkuhyvät

  • 175 g Domino Minttu-keksejä
  • 35 g voita tai margariinia sulatettun
  • Valmista vaniljavaahtoa/moussea
  • Mintun lehtiä

Murskaa Domino Minttu -keksit jauheeksi monitoimikoneessa. Sekoita joukkoon sulatettu rasva. Painele seos kevyesti pienten jälkiruoka-lasien tai snapsilasien pohjalle. Valmista vaniljavaahto ohjeen mukaan ja asettele laseihin. Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään tunnin ajan. Asettele päälle koristeeksi mintun lehtiä.

11 kommenttia kirjoitukseen ”Herkkupöytä illaksi

  1. Linda sanoo:

    Onpa upean näköistä. Ja varmaan herkutkin tosi hyviä. Mikäs siinä minttujuustokakussa meni pieleen? Kaikki vinkit olisi tervetulleita, jos vaikka itse yrittäin joskus tehdä samaa. Kiitos muuten reseptistä. Ei sitä aina voi onnistua tietty, mutta harjoittelu auttaa. Pieleen menneet kokkailut voisivat muuten olla ihan hauska postausaihe :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.